Potilaat paranevat sairaalan vuodelevosta huolimatta

Sairaalan/terveyskeskuksen vuodeosastoharjoittelun ollessa lopuillaan voin todeta, että itse tekisin asiota vähän toisella tavalla.. jos siis olisin asioista päättämässä.
Yksi suuresti ihmetystä herättävä asia on potilaiden makuuttaminen eli niin sanottu vuodelepo. Ymmärrän, että vakavasti sairaat potilaat kaipaavat unta ja lepoa, mutta entä ne vähemmän sairaat. On paljon potilaita, jotka ovat sairaalassa vain tarkkailussa tai saadakseen ajastetusti lääkettä tai hoitoa, johonkin vähemmän rampauttavaan vaivaan. Silti heidän odotetaan pötköttävän alistuneesti sairaalan rumissa ryysyissä petinsä pohjalla. Tämä siitä huolimatta, että lukuisat tutkimukset todistavat vuodelevon, siis muun kuin nukkumisen, olevan potilaalle vahingollista, suorastaan rampauttavan vaarallista. Toisaalta sairaala ei ympäristönä millään tavalla kannata potilaiden aktiivisuutta, päin vastoin. Itsekin olen hoitajana ohjannut sekavan potilaan takaisin sänkyynsä, sinne mihin hän kuuluukin. Mutta miksi? Eikö sairaalan pitäisi kannustaa potilasta kuntouttavaan toimintaan. Liike on tunnetusti lääke ja liikkumattomuus kuoleman alku.

Sairaalaan tullessaan potilas luovuttaa pois omat vaatteensa ja identiteettinsä. Samalla hän alistuu antamaan vastuun ja päätösvallan terveydestään ja hyvinvoinnistaan lääkäreiden ja hoitajien käsiin. Tämä "hoitomyönteisyys" koostuu siitä, että suostuu syömään lääkkeensä ja eteen kannetut pöperöt kiltisti ja pysyy pedissään, vaatimatta ylimääräistä. Lääkärin määräyksestä täytyy suostua hoitoihin ja tutkimuksiin, vaikka niitä itse pitäisi täysin tarpeettomina.

Vuodelevon pitkittyessä se vaikuttaa potilaan fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin monin tavoin. Makuuasento sinällään vaikuttaa verenpaineeseen, lihasten ja tukirangan hyvinvointiin sekä sisäeritykseen melko nopeasti. Jo muutaman päivän vuodelepo vaikuttaa tasapainoaistiin koska tasapainoelin mukautuu vaakatasossa makaamiseen ja ylösnoustessa se joutuu mukautumaan uudelleen. Joillekin potilaille huimaus ylösnoustessa voi luoda tunteen siitä, että ylösnousu on vaarallista, vaikka sitähän se ei ole. Liikkumattomuus tai paikallaan makaaminen vaikuttaa hermostoon ja lihaksiin passivoivasti. Ihmisen energiajärjestelmä mukautuu nopeasti käyttämättömyyteen. Jos periferiasta ei tule viestejä, oletetaan että periferiassa ei ole elämää. Tällöin voidaan ravinnon ja tiedonvälitystä radikaalisti vähentää. Kukapa pitäisi valoja tyhjässä varastossa.

Liikkumattomuuden seurauksena lihasmassa alkaa nopeasti vähetä, Tiedät tämän jos olet  joskus joutunut pitämään kipsiä. Kipsin poistamisen jälkeen raaja on riutunut rimpula, jossa on vähäinen lihasmassa. Kuntoutumisen myötä lihasmassa ja hermotus raajaan palaavat normaaliksi, mutta normaalitilan saavuttaminen voi kestää pitkään, usein viikkoja. Kun lihasten energiankulutus vähenee, vähenee myös ruokahalu. Sairaalaruoka ei muutenkaan ole gourmet tasoa, mutta vähentynyt kulutus voi viedä loputkin ruokahalut. Lisäksi sairaala ympäristönä, ankeine tiloineen ja hajuineen voi vaikuttaa ruokahaluun. Sairaudet voivat aiheuttaa myös sinällään imeytymisongelmia, mutta vähäinen syöminen ja liikkuminen vaikuttavat suoraan ravinteiden saantiin.Vuodelepo ei tee hyvää ruuansulatukselle eikä virtsaneritykselle ja monia vuodepotilaita vaivaa ummetus, ripuli ja virtsavaivat. Ihminen on luotu pystyasentoon ja jos makaaminen jatkuu, jatkuvat myös ruuansulatus - ja pissavaivat.

Myös ihmisen keuhkotuuletus kärsii makuuasennosta. Keuhkot eivät pääse laajenemaan normaalisti makuulla, siksi niin monet vuodepotilaat kärsivät keuhkokuumeesta. Jatkuva makaaminen voi olla jopa ainoa syy keuhkokuumeeseen. Myös tunkkainen sisäilma vaikeuttaa hapettumista. Paikoillaan makaavat potilaat ovat usein myös viluisia, eivätkä halua, että ikkunoita avataan. Raitis ilma tekisi kuitenkin hyvää. Muistatte varmaan keuhkoparantoloita, joissa potilaat ohjattiin ulos terasseille hengittämään puhdasta, raitista ilmaa. Ulkoilu, vaikka passiivinenkin tekee hyvää niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Pitkittynyt vuodelepo ja vähäinen virikkeellisyys vaikuttava myös potilaan psyykkiseen hyvinvointiin. Pelkkä tylsistyminenkin voi saada potilaan voimaan huonosti, mutta jos virikkeitä on vähän, korostuu myös kivun ja sairauden tuntemukset. Paranemisen kannalta turha makaaminen on siis vahingollista. Kuitenkin tätä vähintäänkin vaarallista hoitokulttuuria palvotaan ympäri maailmaa ja sairaalat rakennetaan makaamista silmälläpitäen.

Unelmoin sairaalasta, jossa potilaat saavat kulkea vapaasti, oleskella ulkotiloissa, harrastaa liikuntaa jaksamisensa rajoissa, käyttää kirjastoa tai vain oleilla (muussa kuin makuuasennossa) viihtyisissä ja virkkeellisissä tiloissa ilman pakkomakuuttamista. Monet potilaat voisivat olla myös kotonaan, koska nykytekniikka takaa potilaan "tarkkailun" myös kotona. Kotona vältyttäisin passiiviselta makaamiselta ja kevyet kotityöt voisivat toimia kuntouttavana toimintana. 

Kommentit