torstai 13. lokakuuta 2016

Sairaanhoitajaopiskelijana- harjoittelussa

Jännittävää, kuumottavaa ja hermostuttavaa. Osaanko mitään? Kun takana on kolme päivää harjoittelua luulen, että olen saanut surkeimmat ohjaajat.  Ohjaajat puolestaan luulevat, että ovat saaneet surkeimman opiskelijan.. Lähihoitajaopiskelijana sain harjoittelussa palautetta, etten osaa olla opiskelijan roolissa. Tällä kertaa yritän pitää sen mielessä. Toivottavasti en vaikuta kovin urpolta. Kysyn koko ajan jotain ja juoksen muiden hoitajien perässä. Jos vaikka tapahtuisi joitain jännää. Kahden viikon jälkeen alan olla hommasta  jo vähän hajulla. Kädentaidot ja varmuus kasvavat nopeasti.

Eniten nykyisestä työstäni tämä eroaa siinä, että potilaat vaihtuvat tiuhaan. Tuntuu, että potilaat pyritään saamaan kotiutumaan tai jatkohoitoon mahdollisimman pian.  Osastolla on koko ajan tulijaa ja menijää. Monet ovat vain päivän ja jatkavat sitten matkaa. Yksi harjoitteluun liittyvistä kirjallisista tehtävistäni on seurata viikon ajan yhden potilaan hoitoa. Tämän tehtävän tekeminen nykyisellä harjoitteluosastolla on vaikeaa, koska harva potilas viipyy niin pitkään. 

Lääkehoitoa on tullut harjoiteltua melko paljon. Vähemmälle on vielä jäänyt osastolle tulevien ja pois lähtevien potilaiden kirjaukset ja muut siihen liittyvät paperityöt. Varsinaiset  käytännön työt kuten antibiottien laimentaminen, iv-lääkkeiden ja pillerilääkkeiden jakaminen on tullut jo tutuksi. Myös injektioiden antamista ja katetrointia olen päässyt tekemään.  Lääkärien kiertoja ja niihin liittyvää työtä sekä vitaalitoimintojen mittaamista on päivittäin. Ensi viikolla on harjoittelun väliarviointi ja siinä sitten punnitaan, olenko osannut olla siinä kuuluisassa opiskelijan roolissa. Toivotaan! Siltä se ainakin on tuntunut. Oppimisen iloa ja paljon mietittävää ja pohdittavaa.

Pitäisi entistä useammin muistaa kysyä palautetta ja ottaa siitä opikseen. Toisilta ohjaajilta palaute tuleekin automaattisesti ja se on hyvä. Aina ei halua olla kysymässäkään. Olen myös itse antanut ohjaajille palautetta mm. erittäin hyvistä kirjallisista tai suullisista ohjeista sekä miellyttävästä tavasta ohjata käytännön tilanteissa. Myös vähemmän mukavista asioista olen antanut palautetta, esim. ristiriitaisista tai epäselvistä ohjeistuksista. Tähän mennessä opiskelijana on ollut mukava olla ja minut on otettu hyvin mukaan tilanteisiin, joissa on ollut jotain "nähtävää". Myös tekemistä on annettu hyvin. Luottamusta ja vastuuta sopivassa suhteessa. Myös omia toiveitani harjoittelun suhteen on kuultu ja otettu huomioon tehtäviä suunniteltaessa. Tästä tulee hyvä harjoittelujakso!

1 kommentti:

Linnut rannalla