Kotiinkuolijat ja menetetty sukupolvi

"Tavoitteena on, että mahdollisimman moni vanhus saisi asua kotona mahdollisimman pitkään." Onko kotona asuminen sama kuin kotiin kuoleminen ilman asianmukaista hoitoa ja huolenpitoa. Jos nykyinen kehitys jatkuu on tulevaisuuden vanhustenhoito kriittisellä polulla. Nykyiselläänkin hoitajat ( ne, jotka uskaltavat aukaista suunsa) kertovat karmaisevia tarinoita riittämättömästä henkilökuntamäärästä, jatkuvasta kiireestä, riittämättömyyden tunteesta ja omien eettisten periaatteiden rikkomisesta. Mitä konkreettisia toimenpiteitä kuntatasolla tai lainsäädännössä on viime vuosina tapahtunut, jotka mahdollistaisivat tilanteen myönteisen kehityksen? Väittäisin, että ei mitään. Ennemminkin päinvastoin. Tässäkin yksi esimerkki.

Vanhuspalvelulaki ei määrä hoitajaresurssista, eikä mikään takaa suurille ikäpolville laadukasta ja riittävää kotihoitoa. Koko kotihoito on suuri vitsi, jossa matalapalkkaiset hoitajat raatavat ylitöitä jaksamisen rajoilla. Mistä tämä johtuu? Rahapulasta! Kestävyysvajeen kaatuessa syliin on vaikea nähdä mitään ratkaisuja jos tuijotetaan ainoastaa rahakirstun suuntaan. Raha kuin ei ole koskaan lisääntynyt itsestään.
Koko talousjärjestelmämme on perinpohin mätä. Raha tai ennemminkin sen puute ajaa meidät kurjistamaan, leikkaamaan ja velkaantumaan lisää. Miksi emme kykene tekemään rakenteille mitään? Eikö järjestelmä on itse luomamme?

Samaan aikaan kun mummot ja vaarit kaatuilevat yksin kotonaan, joukko nuoria työttömiä räkii kattoon ja potee eksistentiaalista ahdistusta. Mihin jäikään talvisodan henki. Se on kai jo puhallettu loppuun. Väitän, (nyt ja aina) että yksilö on aina yhteiskuntansa tuotos. Olisiko yhteiskunnan otettava vähän vastuuta tuotoksistaan. Ainoa järkevä idea, jonka olen pitkiin aikoihin kuullut on vastikkeellinen sosiaaliturva. Mutta missä vaiheessa kasvatus meni metsään kun nuorisomme osaa vain ajaa oikeuksiaan, mutta ei tunne vastuutaan itsestään, saati sitten yhteiskunnasta. Ehdotan koulukurin palauttamisen lisäksi kouluhin uutta oppiainetta. Yhteiskuntavastuu ja ihmisläheisyys! Eiköhän tämä oman navan ympärillä pyöriminen jo ala riittää.

Tai: Niille, jotka eivät halua tai pysty osallistumaan asepalvelukseen tulisi määrätä pakollinen palvelus erilaisten hoitotyöyksiköiden sisällä. Voisi tehdä hyvää monelle nuorelle neidille. Olisi vähän muutakin ajateltavaa kuin ripsien paksuus tai geelikynsien pituus. Ja hyväähän se tekisi myös nuorille miehille.

Työikäisten tukeminen omien iäkkäiden ja sairaiden vanhempiensa hoitoon on surkea. Voisiko kuvitella, että samaan tapaan kuin lastenhoitoon myös vanhustenhoitoon olisi järjestettävissä palkallista tai tuettua vapaata töistä. Älkääkä nyt vain missään nimessä kuvitelko, että kannatan nykyistä järjestelmää äityislomien rahoituskuviossa. Yhteiskunnan vastuun tulisi olla tasapuolista niin äitiys- kuin muidenkin lomien suhteen. Yksittäisen yrittäjän taakkaa tulisi jakaa kaikkien työantajien kanssa yrityksen tuloksen, liikevaihdon ja koon mukaan. Hyvä hoito maksaa joka tapauksessa. Olisi ehkä hyvä keksiä uudenlaisia malleja myös sille miten työikäisten joustava, osa-aikainen omaishoito olisi mahdollista.

Jotenkin minusta kuitenkin luonnolliselta tuntuisi yhdistää kaksi erillistä ongelmaa, jossa piilee molempien ongelmien ratkaisu. Nuoret, syrjäytyneet ja työttömät sekä hoitoa ja huolenpitoa sekä seuraa ja peräänkatsomista tarvitsevat vanhukset. Usein tässä vaiheessa vedetään esiin ammattitaidottomuus ja mahdollisuus hoitovirheisiin. Minusta pahempaa kuitenkin on jos ei hoideta lainkaan ja mummot saavat rauhassa maata tuntikausia kaatuneena lattialla.

Kommentit

  1. Niin, monesta asiasta olen kanssasi samaa mieltä. Varsinkin tuosta nuorisosta...enkä oikein tajua tätä nykyistä työllisyyspolitiikkaa, jossa nuoret jätetään ilman työpaikkaa ja töissä olijoista yritetään vetää ne viimeisetkin mehut elikkä eläkeikää yritetään hinata tuonne jopa 70-vuoteen sillä perusteella, että ihmiset elää 90-vuotiaiksi ja pidempään. Ehtii olla 20 vuotta eläkkeellä. Ehtiikö? Omatkin nuoret ovat tällä hetkellä ilman jatkokoulutuspaikkaa (haettu on aina ja kovasti yritetty) ja tätä menoa ovat oikeasti n. 30 vuotiaita kun pääsevät ekaan vakityöpaikkaa. Miten heidän perheen perustaminen ja elämä?! Itse en ainakaan usko jaksavani työssä 70-vuotiaaksi. Vanhustenhuollossa on minusta hyvä, että saisi olla kotona loppuun asti. Vaikka mä saisin henkilökohtaisen "Jameksen" palvelijan passaamaan minun jokaista pientä elettäkin laitokseen, en menisi. Mä olen ollut toista vuotta sellaisessa töissä ja se on vihoviimeinen paikka maata jossain sairaalassa ja katsella kattoon. Mieluummin oman kodin katto edes. Miten siellä kotona sitten selvitä? Siihen pitäisi luoda kunnollinen järjestelmä. Siitä järjestelmästä saakin sitten tapella. Itse olen niin päättänyt, että minua ei enää jotain 70-80-vuotiaana enää sydänleikata ja vaihdeta mitään elimiä tai tehdä muitakaan radikaaleja elämää pidentäviä kalliita toimenpiteitä. Minusta ihmisen on tarkoitus heikentyä, vanhettua ja hiipua ilman särkyjä ja kipuja tietty ja siihen on kyllä rohtoja...ne hoidot kuuluu nuoremmille. Se loppupuolen elämä ei parhaimmillaankaan ole sellaista, että sitä on turha hirveästi pitkittää. Tarkoitan tällä itteäni, muut saa uusia sisuskalut jos varaa/halua ja tarvetta tuntuu. Saan varmasti näistä ajatuksistani halolla päähän. Eikä se haittaa. Minusta on karmeaa, että maalataan sellaista ikinuorta vanhusta, joka elää kun nykyisin 50-vuotiaat jonain 80-vuotiaana. Häh!?! Miksi?!? Jos koko elämänsä treenaa, syö sitä tai tätä ainetta, antaa lääketieteelle vapaat kädet...:(

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Asiaa kirjoittelet. Itsekin mietin juuri tuota nuorten asemaa. Vaikea siinä on perhettä perustaa ja suunnitella elämää eteenpäin kun ei ole vakituista työtä.

    Vanhustenhoito kokonaisuudessaan on melkoinen pommi, jota pohtiessa käy mielessä myös rankkoja juttuja, kuten eutanasia. Onko ihmisen kärsimyksellä joku raja? Lemmikkikoira vanha Musti pääsee tuskistaan eläinlääkärin pakeilla ja sitä pidetään ainoana oikeana ratkaisuna. Muutoin puhutaan eläinrääkkäyksestä. Miten on ihmisten laita? Moni sairas vanha ihminen toivoo itse jo pääsevänsä pois, mutta meillä vaan tuupataan uutta lääkettä suuhun/suoneen.
    Joskus tuntuu, että hoidon ollessa NIIN kallista, että olisi parempi lähettää iäkkäille exitus- paketti, joka sisältäisi tuskista päästävän annoksen lääkettä ja sisältä suljettavan ruumispussin. Inhimillisempää kuin hoitamatta jättäminen?
    Toivon itsekin, etten joutuisi ainakaan sellaisiin "laitoksiin", joissa hoitajia on liian vähän ja jatkuva kiire aiheuttaa laiminlyöntejä hoidon laatuun. Tiedän myös, että koti voi muuttua vankilaksi jos sieltä ei pääse enää omin avuin ulos. Koti voi olla myös pelottava paikka jos siellä alkaa kokea yksinäisyyttä, turvattomuutta ja avuttomuutta.

    VastaaPoista
  3. "...yhä useampi vanhus jää henkilökuntapulan vuoksi kotihoidon ulkopuolelle."...Tuo lause pisti silmään tuosta Porin tilanteesta...Entäs sitten? Vanhukset ovat hoitamattomina kotonaan? Vai joutuvat ylipaikoille sairaalaan, tuleekohan sekään hyvin halvaksi?
    En minäkään ymmärrä tätä meidän yhteiskunnan tilaa, mikä tähän olisi avuksi. Työttömiä (meitä) on monia, eikä palkata töihin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti