Valoa vinttiin

Kaamosmasennus yrittää lannistaa meistä monen näinä pitkinä, pimeinä ja toistaiseksi lumettomina päivinä.
Sarastusvalosta on joillekin apua, itsellenikin. Viime talvena olen ensimmäisen kerran kuullut korvavalosta, joka ensimmäisen kerran kuultuna lähinnä nauratti. Valoa korvaan! Mitä apua siitä nyt voisi olla? Korvahan kuulee, eikä näe. Sittemmin asiaa on jo ehditty jonkun verran tutkia, eikä korvavalosta ainakaan haittaa näytä olevan, päin vastoin.

Aivoista on löydetty valoon reagoivia proteiineja, joihin voidaan vaikuttaa korvaan suunnatulla valolla. Proteiinit vaikuttavat muun muassa mielihyvään ja masennukseen liittyvien serotoniinin ja melatoniinin tuotantoon ja varastointiin erikoistuneilla alueilla. Tästä saattaa olla merkittävää hyötyä kaamosmasennuksen hoitoon. Oululainen Valkee Oy valmistaa korvavalolaitetta, jonka mukana tulee käyttöliittymä ja USB- laturi. Laitteen hinta vaikuttaa melko korkealta ollakseen valolla varustetut korvanapit. Onneksi joku pellepeloton on jo antanut DIY (Do It Yourself=tee se itse)- ohjeet netissä. Metku.net/ Valokkeet

Nyt kaikki joukolla näpertelemään jouluvaloista korvaledejä.
Valoa jokaiseen syyspimeään vinttiin!

Muutama artikkeli aiheeseen liityen:
Korvavalo toimii sittenkin, Tekniikka ja Talous
Testi: Valkeen kirkasvalokuulokkeet kuumottavat, Taloussanomat
Oululaistutkijoiden läpimurto voi tuoda uuden avun kaamosmasennukseen, Kaleva

Kommentit