Vielä aurinko paistaa

Koulut ovat alkaneet ja sattumalta osuimme yliopiston pihalle kun siellä otettiin vastaan uudet opiskelijat. Oli kuorolaulua, videota ja puheita. Yhdessä puheessa muistutettiin opiskelijoita siitä, että pitää osallistua harrastuksiin ja liittyä järjestöihin ja kerhoihin, jotta tulee näkyväksi, eikä jää yksin. Teroitettiin nuorten mieleen ajatus, ettei murheineen saa jäädä yksin, aina löytyy apua ja ongelmat ratkeavat kun ottaa asiat puheeksi. Opettajat, koulun henkilökunta, alumnit ja vanhemmat opiskelijat kyllä auttavat. Moni opiskelijoista muuttaa tänne Bergeniinkin ensimmäistä kertaa yksin pois kotoa tai kotipaikkakunnalta. On edessä sopeutumista, uusien ystävien etsimistä ja oman paikan hakemista. Tilanne on vähän samanlainen kuin meillä maahanmuuttajilla. Koko sosiaalinen kuvio pitää rakentaa uudelleen alusta.

Monet nuoret asuvat täällä kimppakämpissä ja opintojen alussa on fadderuke eli uusien opiskelijoiden sisäänajovaihe. Uutisissa on tänä vuonna ollut paljon puhetta siitä, että fadderuke on pelkästään uusien opiskelijoiden viinanhuuruista bilettämistä. Tarkoitus olisi kuitenkin tutustuttaa opiskelijat toisiinsa ja rakentaa ystävyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Fadderukeen kuuluu kylläkin aimo annos juomapelejä ja kännäämistä. Samanlaista menoa on luvassa myös myöhemmin opintojen loppuvaiheessa, russetid-aikaan. Tänä vuonna joukko norjalaisia opiskelijoita on aiheuttanut runsaasti keskustelua ja pahennusta bilettäessään Kreikassa. Vanhempia on moitittu siitä, että he ovat päästäneet nuorensa ulkomaille ryyppäämään ja remuamaan ilman valvontaa. Kosilla oli tullut nuorille riittaa ja taisipa joltain jalkakin murtua. Ilmoituksia on tullut myös neljästä raiskauksesta. Ikävää asianosaisille, mutta myös Kosilla matkailun parissa työskenteleville ja muille siellä samaan aikaan lomaileville.

Saamme osamme fadderuke-iloista koska talossamme asuu opiskelijoita. Puiset rakenteet ja huonot äänieristeet tarjoavat mahdollisuuden seurata opiskelijaelämän iloja aivan riittävän läheltä. Onneksi suurin osa nuorista osaa hiipiä hiljaa yöreissultaan kotikoloihinsa.

Syksyn saapuessa pitää itsekin miettiä osallistumista harrastuksiin ja kursseille. On tarkoitus jatkaa kielen opiskelua ja olisi myös kiva saada joku liikunta- tai luontoharrastus. Tätä silmälläpitäen kävimme kokeilemassa melontaa. Monenlaista kurssiakin olisi ollut tarjolla, mutta osallistuimme aluksi turisteille suunnatulle kolmen tunnin melontaretkelle kaksipaikkaisella kajakilla. Olimme varanneet melonnan lauantaille, jolloin sää oli tuulinen, sateinen ja pilvinen. Melonta siirrettiin seuraavalle päivälle, jolloin sää olikin tosi hyvä. Melonta sujui hyvin ja oli mukavaa. Alkuun meni piti kiinnittää tosi paljon huomiota itse melonnan tekniikkaan ja maisemat jäivät vaille huomiota. Sitten kun melontatekniikka alkoi olla lihasmuistissa, pystyi jo nauttimaan myös maisemista.

Melontakuvat: Gone Paddling AS

Kanssasisaren seikkailu Norjan kotisairaanhoidossa

Sisar seikkailee
Tästä linkistä pääset lukemaan kesätyökaverin mietteitä kolmen viikon seikkailusta Bergenissä ja Arnassa.

Eteenpäin, me mennään eteenpäin..

Taas homma etenee kun taakka kevenee..

Uusi työ alkoi tällä viikolla. Homma tuntuu omalta, vähän samalta kuin Suomessa, vanhainkodissa. Ei vaan ole niin kova kiire. Asukkaita on vain kymmenen, hoitajia yksi vuorossa enemmän, vähintäänkin. Suomessa 14-16 asukasta syötettäviä, sänkyyn hoidettavia. Täällä perässäjuostavia. Palkka lähes tuplat. Sairaanhoitajalla on suurempi vastuu ja enemmän töitä, koska hjelpepleierit eivät saa tehdä kaikkea sitä, mitä lähihoitajat saavat tehdä Suomessa. Työyhteisössä on hyvä henki. Tunnen olevani tervetullut ja toivottu. Tulevaisuus näyttää, minkälaiseksi koen työni sitten kun "honeymoon" on ohi.

Työpaikka ainakin on helpommin saavutettavissa kuin kesätyöni, viiden minuutin, hyvien bussiyhteyksien päässä. Työpaikan ympäristö on kaunis. Kiinteistössä työskentelee keittiöhenkilökuntaa, laitossiivoojia, vahtimestari ja pyykkihuolto, kaikki se, mikä Suomessa on ulkoistettu, lopetettu tai siirretty hoitajien vastuulle. Se ei muuten ole mikään pikkujuttu, se!

Just nyt tuntuu hyvältä! 

Töihin/töissä vuoren rinteillä, Bergen, Arna

Pakollinen tauko blogissa johtuu lähinnä energian suuntautumisesta työelämän puolelle. Kesätyö Arnassa on jo reilusti loppupuolella urakkaa. Kuljen junalla töihin tuonne vuoren toiselle puolelle. Matkaan täältä Bergenin keskustasta menee kävelyineen ja odotusaikoineen noin tunnin verran. Olen tehnyt paljon viikonloppuja ja silloin junavuoroja on harvemmin. Se tietää lisää odottelua. Junamatka itsessään ei kestä kuin 7-9 minuuttia, ja matka taittuu siis vuoren sisään tehtyä tunnelia pitkin. Autolla matka kestää noin puoli tuntia. Paitsi jos joku tunneleista on suljettu.. ja sitä sattuu aika usein.

Tässä työmatka ja maisemia työpäiviltäni:

 Ensin kävelen alas täältä vuoren rinteeltä kohti rautatieasemaa. Maisemat on hienot. Useimpina päivinä aamuvuoroon mennessä aurinko piilottelee vielä vuoren takana, mutta ilma on ollut lämmin.

Ylhäältä alas kävellen kestää noin 10 minuuttia. Nämä kuvat tässä yllä on otettu ilta-auringossa, mutta voi luvata, että aamuisin on ihan yhtä kaunista.

Rautatieasemalla on kuvanottohetkellä harvinaisen hiljaista.

 

Ylläoleva kuva on Arnan Øyrane Torgetin pihasta, juna-aseman läheltä. Tästä jatkuu patikka kotihoidon toimistolle, johon on jokseenkin huonot kevyenliikenteen väylät. Ihmiset kulkevat jalkaisin rataa pitkin. Radalla ei pääsääntöisesti kulje junia, kuin sunnuntaisin yksi museojuna. 

"Kevyenliikenteen väylä" jatkuu kinttupolkuna radan ali. Matkalla jos jonkinlaista hyppyestettä ja irtosoraa. Tämä osuus on siis jyrkkää alamäkeä alas radalta. Ei tämä nyt ehkä suojuoksua vastaa, mutta väsyneenä ja kiiressä voi vähän kiviä tulla potkittua.

Tämän kompuroinnin jälkeen ollaankin sitten kotihoidon toimistolla. Töissä ajelen sekä bensakäyttöisillä, hybrideillä että sähköautoilla. Huvittavin on pikkuinen sähkösuzuki, joka on muistuttaa lähinnä leikkiautoa. Kätevähän tuo on näillä kapeilla ja kiemuraisilla teillä. Yhden kerran olen raapaissut autoa (tähän mennessä) muurin kanttiin, muuten olen säästynyt kolhuilta.

Sitten maisemia työn ohessa:

Toisinaan on vaikea pitää katse tiessä, koska maisemat ovat todella kauniita.

Sata hienoa paikkaa olen vaan ajanut ohi ja ajatellut, että tästäkin napsasen kuvan jonakin päivänä kun on ylimääräinen sekunti aikaa pysähtyä. Tämä kuvasato on siis monen viikon saalis. On sitä sentään enimmäkseen töitä tehty eikä vain kameran kanssa kuljeskeltu.

Sitten kun työpäivä on tehty, matkustan saman matkan takaisin kotiin. Paluumatkan loppuosa on nousua tälle Fløyenin rinteelle. Iltavuorosta tullessa alkavat jo kaupungin valot syttyä.

Kaunis kesäsää päättyi sateeseen

Pitkän aurinkoisen ja sateettoman jakson jälkeen saamme maistaa Bergenin "normaalia" säätä, eli vaakasuoraa vesisadetta. Olen aloittanut työt hiljakseen kotisairaanhoidossa ja käyn  kielikurssia kansanopistolla. Kielikurssin ensimmäinen osa päättyy parin viikon kuluttua ja sen jälkeen aloitan työt täysipainoisesti. Nyt olen tehnyt vasta perehdytyspäivät ja muutaman ekstravuoron viikonloppuisin. Alku on ollut jälleen samaa, mitä koin Hurumissa viime kesänä. Turhauttavaa eksyilyä, autoilua ympäri kylää, ajanhaaskuuta, myöhästelyä ja tietämättömyyttä. Viimeisin vuoro tosin meni melko hyvin, mutta kauhulla odotan taas uusia osoitteita, joihin en löydä perille.

Kesän jälkeen olen ajatellut hakea töitä jostain vähän lähempää, tai helpomman matkan takaa. Nyt kuljen potkulaudalla (..saa nauraa) ja junalla töihin. Eipä silti, potkulaudat ovat täällä melko yleisiä, myös aikuisten kulkupelinä. Muuten työmatkat menevät melko hyvin, mutta pyhäisin, illalla junia kulkee harvemmin ja joudun pitämää kelloa silmällä, etten myöhästy junasta ja jää asemalle odottelemaan keskiyöksi. Muutoinkin rasittavat illasta aamuun vuorot tuntuvat näin etukäteen ajatelleen ikäviltä, koska matkohin menee runsaasti aikaa ja aamuherätykset iltavuoron jälkeen eivät kuulu lempijuttuihini. Nukahdan melko hitaasti ja heräilen helposti ennen kellon soittoa, joten luulen että näissä tapauksissa yöuni jää liian vähäiseksi. Tästä syystä ja sen vuoksi, että nykyinen työni on lomasijaisuus, laitoin jo yhden työpaikkahakemuksen hoivakotiin ja sain kahden päivän kuluttua haastattelukutsun. Haastattelu on ensi viikolla. Tästä työpaikkasta sain vinkin eräänä kauniina iltana, terassilla kun samaan pöytään istui sairaanhoitaja, jonka kanssa aloimme jutella. Sattumia, sattumia!

Paperiasiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että olemme miehen kanssa molemmat saaneet id-tunnukset ja minä ammattitaidon auktorisoinnin sh-tutkinnolleni. Id-tunnuksien saamiseen piti hankkia työsopimus pidemmälle ajalle ja se onneksi onnistui, kun soitin työnantajalleni. Tämä kiemura hidasti id-tunnusten eli fødselsnummer(oiden) hakuprosessia ikävästi.  Olimme ajatelleet hankkia asukaspysäköintiluvan autollemme, kunhan id:t tulevat, mutta saimmekin tilaisuuden toimittaa auton Suomeen jo ensi kuun alussa. Yritimme haalia kasaan äkkiä tarvitsemamme huonekalut ja kuljettaa ne asunnolle. Tämän  jälkeen emme enää jaksaneet ja halunneet maksaa kallista viikkohintaa auton parkkeeraamisesta asuntomme edessä, vaan ajoimme sen työpaikkani pihalle parkkiin. Toivottavasti se säilyy siellä paikoillaan ja ehjänä, kunnes se saa kyydin Suomeen.

Aurajoki mukana Bergenissä

Tänään olemme saaneet runsaasti sadetta ja tuulta.

Muuten arki kulkee täällä omia ratojaan. Olemme käyneet paljon kaupungilla ja puistoissa, olen nauttinut jäljellä olevasta vapaasta. Olen myös saanut yhden suomalaisen ystävän. Hän on virkavapaalla omasta työstään Suomesta ja töissä täällä hoitajana. Olemme tavanneet muutaman kerran ja käyneet piknikillä ja taidemuseossa. On ollut ihana vaihtaa kokemuksia työskentelystä ja asumisesta täällä Bergenissä. Olen tutustuntut myös kielikurssilla, uusiin ihmisiin. Heidän kanssaan on ollut mukava jutella, juuri niistä asioista, joita maahanmuuttajana täällä Norjassa kohtaa.

Kun lähtee kotimaastaan muualle asumaan, voi huomata, että "kotimaa" saa uudenlaisen sädekehän. Huomasin tämän erityisesti kevätjuhlien aikaan kun näin Suomen uutisissa pätkän lakkiaisista. Kevätjuhlat ovat aina olleet minusta jotenkin haikeita ja nyt niihin liittyi vielä Suomen, herkän kesän glooria, joka sai sydämen läpättämään. Ah  ja voih! Koti-ikävän aika on koittanut.

Muutoinkin kun arki hakkaa vasten naamaa kaikkine paperinpyörityksineen ja kielivaikeuksineen tulee helposti mieleen, että kaikki olisi Suomessa niin paljon helpompaa (tai tutumpaa). Silloin on hyvä muistuttaa itseään siitä, että ei tänne ole helppoa tultu suorittamaankaan, vaan kehittymään ihmisenä, vahvistumaan ja kokemaan "jotain ihan muuta".

Summer in the city