Istun pienen talon takaovella. Ovelta on muutama porras alas ja sitten on meri. Istun melkein jalat korvissa koska pelkään, että varpaat kastuvat jos lasken ne portaille. Ilta on saavuttanut hetken, jolloin hämärä voittaa sinisyyden. Valoa on kuitenkin vielä sen verran, että näen ulapalla ensin yhden ja sitten useampia laivoja. Ihastelen niiden menoa kun ne pikku hiljaa lähestyvät minua purppuraisin värein. Jossain lähempänä rantaa lähestyy purjealus, joka näyttää kiitävän aivan huimaa vauhtia. Ehdin ihailla sitä vain hetken. Ihmettelen miten se menee niin vauhdikkaasti. Joku vierelläni selittää, että laivan omistaa mies, joka on perinyt sen isältään. Ystäväni paheksuu tapaa, jolla mies käsittelee alusta. Olen ihmeissäni. En tiennytkään, että purjealuksilla voi kaahata.
Unessa paikka tuntuu omaltani, vaikkakin minulle uudelta. Koko on suunnilleen venevajan luokkaa ja rakennettu täysin (ainakin suomalaisen) rakennustavan vastaisesti lähes veden päälle. Talossa ei ole juurikaan huonekaluja. Tunnun olevan lumoissani takaoven maisemasta. Rannassa ei ole kylmä, eikä meri näytä olevan kotimaista harmaanvihreää sorttia.
Uni päättyy johonkin täysin arkipäiväiseen keskusteluun mieheni kanssa. Herään ja huomaan, että olen nukkunut sohvalla monta tuntia. Missähän mahdoin käydä?
