Olen saanut töitä täältä Suomesta. Ilmoitin työnantajalleni hyvissä ajoin, että en halua vakituista paikkaa. Sain vajaan puolen vuoden määräaikaisen sopimuksen. Nyt odotan muuttuuko olo ahdistuneeksi. Olen alkanut epäillä, että olen epävarmuudenrakastaja. Heti kun asioita lyödään lukkoon ja pitäisi sitoutua pidemmäksi aikaa, alkaa ahdistaa. Ei, ei tätä, ei ainakaan kovin pitkään. Kun kaikki on auki ja levällään, olen menossa jotain kohti, en ole jumissa. Olen elossa, liikkeessä, menossa.
Espanja-kuviot menivät kuitenkin tällä kertaa niin mahdottomiksi, että on pakko siirtää muuttoa. Hanketta ei kuitenkaan ole haudattu, mutta sopivampaa ajankohtaa ja tilaisuuksia odotellaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Lähtö tälle ensimmäiselle ulkomaan komennukselle tuli vain parin päivän varoitusajalla, mutta sitä ennen on tapahtunut paljon. Jos joku kuvi...
-
Ensimmäinen työ on täysin omasta aiheesta, itsenäisesti tehty. Muut tässä olevat työt on tehty ohjatusti Drawing Dog -kurssilla. Meriaihei...
-
Tänään alkoi harjoittelu sisätautiosastolla. Eka päivä oli tietysti ihan lämmittelyä. Vielä ei tiedä, mitä tältä oikein odottaisi, mutta uut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti