Teoria henkisestä kehityksestä

Siteeraan nyt viisaampiani.Wayne W. Dyer määrittelee ihmisen henkisen kasvun neljä eri vaihetta jokseenkin seuraavaan tyyliin (Vaikuta kohtaloosi, Otavan Kirjapaino Oy, 2002):
Atleetti: Samaistuminen fyysisen kehon kanssa. suorittaminen, ulkonäkö, ympäristön hyväksyntä, fyysinen kehittyminen
Soturi: Ego, henkinen kilpailu, saavutukset, omaisuuden hankkiminen, arvonimet, kilpailijoiden nujertaminen
Valtioviisas: Egon taltuttaminen, toisten arvostaminen ja auttaminen, oman sisimmän kuuntelu
Henki: Oman henkisyyden havaitseminen, unelmien toteuttaminen, oman luomisvoiman rajaton käyttö

Tätä taustaa vasten ihmiskunta on jäänyt jumittamaan kahteen ensimmäiseen kehitysvaiheeseen.
En voi olla mainitsematta tv:n formaatteihin perustuvia sarjoja, joissa tavoitteena on kaikissa karsia muut kilpailijat mitä erilaisimmissa tehtävissä. Putoajia saa solvata, haukkua, itkettää ja pilkata. Kilpailuissa saa käyttää juonittelua, liittoutumista ja petosta. Jokun pitää olla aina paras, kaunein, rohkein, erikoisin, suosituin, kestävin tai vaan yksinkertaisesti tyhmin.

Odotan formaattia, joka perustuu henkisen kasvun kolmanteen vaiheeseen.

Totuudesta ja valheesta

Tämä tarina on tosi. Hetkinen, voiko tarina olla totta? Eikö tarinassa ole aina ripaus fiktiota, vähän mielikuvituslisää ja hieman arvoituksellisuutta. Totuus on muutenkin suhteellinen ja erittäin objektiivinen tulkinta vallitsevista olosuhteista ja tapahtumista. Jokaisen oman kokemuspohjan kautta suodatettu näkemys asioiden oikeasta tolasta. Totuus tuskin koskaan on kahden tai useamman ihmisen yhtenevä kokemus vaan jo näissä kahdessa totuudessa voi olla huomattavia eroja.

Totuuden lähisukulainen todellisuus on vieläkin häilyvämpi olotila. Todellisuutta voisi kuvata unennäön ja valvetilan välimuodoksi, jossa jo aspiriini voi vaikuttaa kokemaamme todellisuuden ominaisuuksiin ratkaisevasti. Todellista TODELLISUUTTA ei ole. On vain kokemus, aistein ja ymmärryksen kautta yksittäisistä vihjeistä koottu käsitys ympäröivästä maailmasta. Sitä on todellisuus. Jokaisella omansa.

Valhe on myös tulkintavoittoinen kuvaus epätotuudesta. Joskus kuulee sanottavan, että joku elää valheessa. Tuskin omasta mielestään. Toisen valhe voi olla toisen tosi. Olenpa kuullut jonkun valehdelleen itselleenkin. Se on mielenkiintoista. Ikään kuin kaksi persoonaa samassa päässä, jotka tietävät eri asioita. Kieltämiseen, denialismiin tuo mielestäni vahvasti viittaa.

Ovatko totuus ja valhe vain suojautumiskeinoja epävarmassa maailmassa? Onko totuus se mihin voi sokeasti luottaa ja aina selvitä voittajana? Jos välttää valhetta viimeiseen asti on sananlaskujenkin mukaan pitkillä jäljillä. Onko näin? Kun kysytään: Mitä todellisuudessa tapahtui? Kenen todellisuutta silloin tarkoitetaan?

..Kaikkea, mitä sanotte voidaan käyttää teitä vastaan.

Niin voimakas on sanan mahti. Kirjoitettuna vielä suurempi kuin sanottuna. Todistusvoimaisempi. Tämän Blogin aloittaminen saa minut miettimään syvästi, mitä ja miksi haluan sanoa, enkä vaieta. Onko sittenkään järkevää kirjoittaa ajatuksiaan kaikkien nähtäväksi. Joutuuko jokaista kirjoitustaan sensuroimaan, jotta se vastaisi yleistä, hyväksyttyä näkemystä. Ettei aiheuttaisi paheksuntaa, loukkaisi kenenkään tunteita tai kunniaa.
Suomessa on tietääkseni käytössä sananvapaus. Tiedän, mitä se tarkoittaa. Mutta miten se käytännössä toimii. Pitäisikö ensin palkata lakimies, tarkistuttaa sanottavansa ja sitten vasta sanoa se? Arvaatte ehkä etten ajatellut kirjoittaa päiväkirjaa kauppareissuista, kukkienkastelusta tai puutarhahommista. Saatan tietysti sivuta niitäkin aiheita, mutta pääpaino on jossain muualla.