Olen reissunaisena vieraalla paikkakunnalla ja teen kirurgian harjoittelua sairaalassa. Toki tuttu yöpaikka auttaa tukikohtana vierauden tunteeseen. Viiden viikon harjoittelusta on toinen viikko lopuillaan. Tänään pääsin tutustumaan leikkaussaliin ja heräämöön. Tuli heti tunne, että tänne haluan töihin. Leikkaus oli todella mielenkiintoinen, vaikkakin "vain" tähystysleikkaus. Koin, että työ oli monipuolista, mielenkiintoista ja innostavaa. Seurasin leikkaukseen tulevaa potilasta sairaalaan saapumisesta heräämöön.
Potilas, jolta poistettiin sappirakko, tuli päiväkirurgian osastolle
aamulla. Saatoin hänet pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja olin
mukana leikkausta edeltävässä haastattelussa. Siirryin potilaan mukana leikkaussaliin ja seurasin leikkauksen valmistelua. Potilaaseen kiinnitettiin lätkiä ja kämmenselkään laitetiin kanyyli. Leikkaussalissa potilaasta tuli äkisti operaation objekti, josta
puhuttiin melkeinpä ulkopuolisena. Leikkausliinat erottavat ihmisestä näkyville vain sen
osan, jota operoidaan. Tällä kertaa siis vatsan. Vatsan alue puhdistettiin huolellisesti ja välittömään läheisyyteen tuotiin kasa erilaisia työvälineitä. Osa niistä asetettiin potilaan nukahdettua taidokkaaseen tasapainoasentoon potilaan vatsan päälle.
Nukutusaine vaikutti nopeasti ja muut
paitsi anestesiahoitaja keskittyivät vihreän liinan toisella puolella tapahtuviin asioihin. Anestesialääkäri ja hoitaja laittoivat potilaalle nieluputken ja intuboivat hänet ikkunakahvan näköisellä laryngoskoopilla. Anestesiahoitaja ja anestesialääkäri pitivät huolta potilaan nukuttamisesta ja relaksoinnista sekä vitaalien tarkkailusta ja nestehoidosta koko leikkauksen ajan. Pidin anestesiahoitajaa taikurina, instrumenttihoitajaa supersankarina ja kirurgia omituisena höpöttäjänä. Myös anestesialääkäri teki taikojaan ja sai puheliaana ihmisenä aikaan rennon tunnelman leikkaussaliin. Lisäksi salissa oli avustava lääketieteen opiskelija, valvova hoitaja, sekä sairaanhoitajaopiskelija, eli minä. Istuin jakkaralla, josta minulla oli suora näkyvyys kameran kuvaa näyttävään ruutuun, sekä leikkauspöydälle.
Potilaan vatsa täytettiin pulleaksi hiilidioksiidikaasulla. Kirurgi operoi potilasta pitkillä instrumenteilla vatsaan tehtyjen aukkojen kautta. Yhdestä aukosta työnnettiin kamerasondi, joka toimii silminä vatsan sisällä. Instrumenttihoitaja ja avustaja siirtelivät kameraa sekä avustivat leikkausta, huuhdellen, puhdistaen ja ojennellen tarvittavia instrumentteja lääkärin ohjeiden mukaan. Sappirakkoon vievät suonet ja tiehyet klipsattiin, rakko irroiteltiin maksasta ja poistettiin navan lähelle tehdyn aukon kautta. Näin tämän kaiken selkeästi ruudusta. Itse leikkauksessa meni tunnin verran, alkuvalmisteluissa ehkä vähän pidempäänkin. Leikkauksen lopuksi vatsaontelo huuhdottiin, kaasu poistettiin ja avustaja ompeli haavat kiinni. Sen potilasta alettiin kuoria esiin vihreiden liinojen alta.
Seurasin potilasta heräämöön ja ohjaajanani toimivan hoitajan kanssa tarkkailimme hänen ja kolmen muun leikkauksesta tulleen potilaan tilaa ja vointia. Oma potilaani oli heräämössä pisimpään, koska hänellä oli leikkauksen jälkeen kipuja ja pahoinvointia. Heräämöstä potilaat siirtyvät päiväkirurgiselle tai operatiiviselle vuodeosastolle jatkamaan toipumistaan.
Kokemukset leikkaussalista ja heräämöstä olivat todella innostavia. Tunsin "omaa" potilastani kohtaan kohtalaisen voimakasta huolta ja hoivaamisviettiä. Halusin varmistaa hänen hyvinvointinsa ja helpottaa kipua ja epämukavuutta käytettävissä olevin keinoin. Heräämössä tunsin olevani elementissäni, vaikka olinkin kolme oksennusta täynnä olevaa kaarimaljaa käsissäni, ei siis omaa vaan potilaan tuotosta.
