Suomi ei säväyttänyt

Reissu, jonka tarkoitus oli noutaa polkupyörät ja kesärenkaat, on nyt suoritettu.  Täytyy myöntää, että jos näitä ajankohtaisia noudettavia tavaroita ei olisi ollut, tämä reissu olisi jäänyt tekemättä. Itse koin niin, että en ole potenut koti-ikävää. Tarkemmin sanottuna en kaipaa (vielä?) Suomeen. Toki on mukava nähdä perhettä ja tuttuja, mutta en täällä ollessani ole ikävöinyt juuri ollenkaan. Maistuuhan se ruisleipä hyvältä, mutta ei se nyt niin must ole.



Se, mitä enemmän kaipaan tällä hetkellä on jonkunlainen kiinnittyminen johonkin, joku pysyvä (= minun tapauksessani epämääräinen käsite) kodintuntuinen paikka, jossa on edellytykset elannon hankkimiseen. Väliaikaisuus ja irtolaisuus toki kiehtoo, mutta kaipaan jotain, mistä syntyy turvallisuuden tuntua, ehkä ystäviä, harrastuksia, tunnetta, että kuuluu johonkin. Kuitenkin matkalla Suomeen tuntui, että käymään mennään, vaan ei olemaan. Kotimatkalla tuntui juuri siltä, kotimatkalta.



Luulen, että viihtyminen ei ole kiinni ulkoisesta ympäristöstä, vaan pään sisäisestä tilasta. On silti totta, että kaikille on olemassa jotain, mikä määrittelee kodin. Mistä se tunne syntyy, sitä onkin vaikeampi määritellä. Luulen, että kyse ei ole tavaroista. Mutta mistä sitten? Tunteesta?



Tuttuus ei välttämättä luo kotoisuutta. Tuttuus voi olla myös negatiivinen asia. Samat kuviot, samat ihmiset, tylsyys, leipääntyminen, vieraantuminen. Voi tulla myös tunne siitä, että ei enää kuulu siihen paikkaan, johon on joskus kuulunut. On ikään kuin ohittanut se pisteen, josta olisi voinut kääntyä takaisin. Kaupungit muuttuvat hurjaa vauhtia. Vanhoja kortteleita puretaan ja tilalle rakennetaan uutta, usein tehokasta ja rumaa. En koe sitä omakseni. 



En osaa sanoa, olenko vikaantunut vai ollut erilainen jo syntyessäni, mutta elämääni on leimannut loputon muuttaminen. Ehkä en vain ole löytänyt paikkaani. Kun ikää tulee lisää, alkaa miettiä onko elämä menossa hurjemmaksi vai rauhoittuuko sitä vanhempana. Voi olla, että lopulta löydän paikkani tai sitten muutan asuntoautoon. Unissani etsin usein nukkumapaikkaa, milloin mistäkin nurkasta. Olen näissä unissani usein tyytyväinen mihin tahansa patjan rytkäleeseen ja olenpa joskus kelpuuttanut nukkumapaikakseni myös pienen piironginlaatikon. Usein hakeudun unissani myös siskonpetiin, vintille ja vastaaviin tilapäisiin nukkumapaikkoihin. Saapa nähdä mihin oikeassa elämässä päädymme nyt kun asunnonhaku Bergenin suunnalla taas ensi viikolla jatkuu.

Kommentit

  1. Minä luulen, että tunnet sen selkeästi kun olet tullut ns. kotiin. Ainakin niin on käynyt oman lähipiirin vaeltajille. Yksi löysi sen Tanskasta, toinen Suomen Lapista ja kolmas lapsuudenmaisemasta. Oma suuntani on vielä epäselvä, se on varmaa kumminkin, että matka on vielä kesken.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti