tiistai 16. toukokuuta 2017

Laiskuus, perisynti vai viisauden alku

Olen muutaman päivän vapaalla harjoittelusta. Olen laiskotellut! Työt odottavat. Tulevaisuudessa kaduttaa, mutta nautin silti joutenolostani. Näennäisen laiskuuteni seurauksena oivalsin jotain. 
Tajusin, unen ja valveen rajalla, että haluan ympärilleni kukkia, kasveja, elämää ja kauniita asioita. Haluan ympäristöni olevan silti selkeä ja yksinkertainen, mutta kaunis ja elävä. Haluan luoda todellisuuteni, ympäröidä itseni kauneuteen tai hukuttaa itseni siihen, mistä pidän. Haluan myös käyttää aikaani siihen, mikä saa minut voimaan hyvin ja juuri nyt se on laiskuus.


Kävelin rannalla ja katselin kauneutta, herkkää alkavaa kevättä. Ihailin kiviä ja meren muovaamia puunkappaleita. Seisoin pitkään ja annoin katseen kiertää. Kävin kirpputorilla, en ostanut mitään. Katselin esineitä, koskettelin niitä, mutta en ottanut mitään mukaani. Kukkakaupassa tein hankintoja, mutta sielläkin kiertelin laiskasti.  Pitkän pohdinnan  jälkeen ostin pari kasvia. Kannoin ne kotiini ja etsin niille sopivat paikat.


Laiskana voi saavuttaa jotain, mitä ei saavuta kiireessä: Kyvyn pysähtyä kauneuden äärellä ja aistia se. Se vaatii aikaa ja mielen tyhjyyttä.
Mieli on vähän niin kuin kännykän akku: Se on välillä annettava tyhjentyä, sitten irroitettava se puhelimesta, annettava levätä hetki ja vasta sen jälkeen se voi latautua uudelleen täyteen. 



torstai 4. toukokuuta 2017

Leikkurissa

Olen reissunaisena vieraalla paikkakunnalla ja teen kirurgian harjoittelua sairaalassa. Toki tuttu yöpaikka auttaa tukikohtana vierauden tunteeseen. Viiden viikon harjoittelusta on toinen viikko lopuillaan. Tänään pääsin tutustumaan leikkaussaliin ja heräämöön. Tuli heti tunne, että tänne haluan töihin. Leikkaus oli todella mielenkiintoinen, vaikkakin "vain" tähystysleikkaus.  Koin, että työ oli monipuolista, mielenkiintoista ja innostavaa. Seurasin leikkaukseen tulevaa potilasta sairaalaan saapumisesta heräämöön.

Potilas, jolta poistettiin sappirakko, tuli päiväkirurgian osastolle aamulla. Saatoin  hänet pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja olin mukana leikkausta edeltävässä haastattelussa. Siirryin potilaan mukana leikkaussaliin ja seurasin leikkauksen valmistelua. Potilaaseen kiinnitettiin lätkiä ja kämmenselkään laitetiin kanyyli. Leikkaussalissa potilaasta tuli äkisti operaation objekti, josta puhuttiin melkeinpä ulkopuolisena. Leikkausliinat erottavat ihmisestä näkyville vain sen osan, jota operoidaan. Tällä kertaa siis vatsan. Vatsan alue puhdistettiin huolellisesti ja välittömään läheisyyteen tuotiin kasa erilaisia työvälineitä. Osa niistä asetettiin potilaan nukahdettua taidokkaaseen tasapainoasentoon potilaan vatsan päälle.

Nukutusaine vaikutti nopeasti ja muut paitsi anestesiahoitaja keskittyivät vihreän liinan toisella puolella tapahtuviin asioihin. Anestesialääkäri ja hoitaja laittoivat potilaalle nieluputken ja intuboivat hänet ikkunakahvan näköisellä laryngoskoopilla. Anestesiahoitaja ja anestesialääkäri pitivät huolta potilaan nukuttamisesta ja relaksoinnista sekä vitaalien tarkkailusta ja nestehoidosta koko leikkauksen ajan.  Pidin anestesiahoitajaa taikurina, instrumenttihoitajaa supersankarina ja kirurgia omituisena höpöttäjänä. Myös anestesialääkäri teki taikojaan ja sai puheliaana ihmisenä aikaan rennon tunnelman leikkaussaliin. Lisäksi salissa oli avustava lääketieteen opiskelija, valvova hoitaja, sekä sairaanhoitajaopiskelija, eli minä. Istuin jakkaralla, josta minulla oli suora näkyvyys kameran kuvaa näyttävään ruutuun, sekä leikkauspöydälle.

Potilaan vatsa täytettiin pulleaksi hiilidioksiidikaasulla. Kirurgi operoi potilasta pitkillä instrumenteilla vatsaan tehtyjen aukkojen kautta. Yhdestä aukosta työnnettiin kamerasondi, joka toimii silminä vatsan sisällä. Instrumenttihoitaja ja avustaja siirtelivät kameraa  sekä avustivat leikkausta, huuhdellen, puhdistaen ja ojennellen tarvittavia instrumentteja lääkärin ohjeiden mukaan. Sappirakkoon vievät suonet ja tiehyet klipsattiin, rakko irroiteltiin maksasta ja poistettiin navan lähelle tehdyn aukon kautta. Näin tämän kaiken selkeästi ruudusta. Itse leikkauksessa meni tunnin verran, alkuvalmisteluissa ehkä vähän pidempäänkin. Leikkauksen lopuksi vatsaontelo huuhdottiin, kaasu poistettiin ja avustaja ompeli haavat kiinni. Sen potilasta alettiin kuoria esiin vihreiden liinojen alta.

Seurasin potilasta heräämöön ja ohjaajanani toimivan hoitajan kanssa tarkkailimme hänen ja kolmen muun leikkauksesta tulleen potilaan tilaa ja vointia. Oma potilaani oli heräämössä pisimpään, koska hänellä oli leikkauksen jälkeen kipuja ja pahoinvointia. Heräämöstä potilaat siirtyvät päiväkirurgiselle tai operatiiviselle vuodeosastolle jatkamaan toipumistaan.

Kokemukset leikkaussalista ja heräämöstä olivat todella innostavia. Tunsin "omaa" potilastani kohtaan kohtalaisen voimakasta huolta ja hoivaamisviettiä. Halusin varmistaa hänen hyvinvointinsa ja helpottaa kipua ja epämukavuutta käytettävissä olevin keinoin. Heräämössä tunsin olevani elementissäni, vaikka olinkin kolme oksennusta täynnä olevaa kaarimaljaa käsissäni,  ei siis omaa vaan potilaan tuotosta.