Vanhukset, nuo nykypäivän huutolaiset

Tilastot väestörakenteesta kertovat, että iäkkäiden suhteellinen osuus koko väestöstä jatkaa kasvuaan aina vuoteen 2040 saakka ja saattaa pysyä korkealla sitä seuraavat kymmenen vuotta. Vuonna 2007 yli 65-vuotiaita oli väestöstä noin 16 % ja yli 85-vuotiaita 1,8 %. Arvioiden mukaan luvut nousevat niin, että vuonna 2040 yli 65-vuotiaita on 26 % ja yli 85-vuotiaita 6,1 % väestöstä. Tällöin yli 85-vuotiaita olisi noin 350 000 henkeä, kun heitä vuonna 2007 oli alle satatuhatta. (Tilastokeskus 2015) Samaan aikaan vanhustenhuoltoon käytetyt varat supistuvat, eläkkeitä pyritään leikkaamaan ja vanhusten laitospaikkoja vähennetään.

Suomessa on tällä hetkellä, kansainvälisestikin arvioiden, erittäin runsaasti muistihäiriöitä ja dementoivia aivosairauksia sairastavia henkilöitä. Dementian osuus kuolinsyytilastoissa on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kolminkertaistunut väestön ikääntymisen myötä. Yli 95-vuotiaiden kuolemista joka kolmas aiheutuu dementiasta. (Tilastokeskus 2015)

Muistisairaus on kavala, usein hitaasti etenevä ja persoonallisuutta peruttamattomasti muuttava sairaus. Muistisairas on yleensä raskas hoidettava. Vain harvoin omainen kykenee hoitamaan muistisairasta kotona ilman apua. Voi olla raskasta ja kestämätöntäkin kun oma rakas puoliso/vanhempi/omainen muuttuu sairauden myötä epäsiistiksi, höperöksi, käytöstavattomaksi hyypiöksi, joka sotkee asuntoa, piilottelee tavaroita ja kuljeskelee yökaudet levottomasti.

Näkemykseni on, ettei ketään voi velvoittaa hoitamaan muistisairasta omaistaan kotona. Hoitotyö kuuluu ammattilaisille. Jopa ammattilaiselle muistisairaan hoitotyö on raskasta ja vaativaa. Puhumattakaan maallikosta, jolla on muistisairaaseen henkilökohtainen suhde. On musertavaa katsoa vierestä kuinka läheisen terveys ja persoonallisuus hajoaa. Luopumisen, katkeruuden ja vihan tunteilta ei tuollaisissa tilanteissa voi välttyä. Sairaus ei toki ole sairastuneen oma vika, mutta usein häntä kohdellaan niin kuin se sitä olisi. Vanhukset ja muistisairaat kokevat, vähättelyä, laiminlyöntiä, pilkkaa, henkistä väkivaltaa ja ikävä kyllä, myös fyysistä väkivaltaa.

Kun yhteiskunnan tarjoama apua ja tuki on tiukassa, hoitovastuu jää yhä useammin lähimpien omaisten harteille. Olen työni ohessa nähnyt useita tapauksia, jossa muistisairasta vanhusta hoitaa omainen tai puoliso, jolle ei oikeasti saisi antaa hoidettavaksi edes kultakalaa, ihmisestä nyt puhumattakaan.

Toisaalta nykyisen rahatalouden aikana on vaikea nähdä mitään hyötyä niin kutsutusta arvokeskustelustakaan. Nykyarvojen pohjalta vanhukset hoitaa se, joka lupaa tehdä sen halvimmalla. Laadusta voidaan puhua, mutta tuottavuuden nimissä se harvoin toteutuu. Näin on kohdeltu vanhuksia (ja lapsia) Suomessa ennenkin. Sitä kutsuttiin huutolaisuudeksi ja sen luultiin loppuneen 1930-luvulla.



Kommentit