Kriisinhallintaa

Monista meistä tulee kriisitilanteissa panikoivia pupuja. Kädet tärisee, jalat menee setsuuriksi, pää sumenee. Kännykkä näyttää raketinlähettimeltä, jonka toiminnassa ei tunnu olevan logiikkaa. Autolla ajo pelottaa. Liikenne vaikuttaa puurolta, eikä tarpeeksi isoja parkkiruutuja löydy koko kaupungista. Minä ainakin koen olevani pupu, joka mieluiten työntäisi pään pensaaseen. Hätätilanteessa toki on kaivettava esiin salaiset voimavarat ja edettävä määrätietoisesti kohti pelastusta. Kriisinhallintaa voi kai jotenkin opetella, mutta silloin kun on tosi kyseessä voi omaa toimintaa olla vaikeata ohjailla tai edes ennustaa.

Toisen hätä on silti asia, josta ei voi olla välittämättä. Jos kyseessä on läheinen, rakas ihminen on ihan sama pelottaako, väsyttääkö tai itkettääkö itseä, on vain pakko toimia. Ja mielellään rationaalisesti. Voimia tuntuu löytyvän, varmasti yhden supernaisen/miehen verran. Toki nämä verot maksetaan myöhemmin takaisin. Aamulla huomaa, että onkin aamu, eikä ilta, vaikka siltä tuntuisikin. Pitkän päivän tai yön jälkeen. Hengissä ollaan! Tervetuloa uusi päivä!

Kommentit

  1. Juu koettu on että kaikki epäoleellinen jää sivuun. Kaikki terkkaavaisuus kohdistuu vain ja ainoastaan siihen että läheinen pääsee hoitoon/pelastuu/saatetaan turvaan. Jos hätätila jatkuu pidempään, yöt nukkuu kuin nuijittuna ja taas kärppänä tarkastamaan tilannetta, vaikka vatsassa muljahtelee kylmästi. Sitten kun tilanne selkenee, voikin jo romahtaa ja vaikka itkeä yhden valtamerellisen. Tosi pupuhousu kun olen...joo...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti