Vinoa valoa ja paljon pimeää ja vähän höpinää pienistä asunnoista ja minimalismista


 Minua ihastuttaa erityisesti noiden kukkatelineiden pitkät varjot naapurin oven pielessä. Tämä ilmiö kestää vain noin 10 minuuttia aamuisin ja sitten aurinko on siirtynyt talojen taakse. Aurinkoisia aamuja on ollut melko usein, mutta tänään on ollut pilvistä ja pimeää. Illan on tihkutellut vettä ja lämpötila on noin 7 astetta plussalla.




Alkuasukkaat täällä sanovat, että lumi tulee vasta tammi- tai helmikuussa. Ja sitten se jo sulaakin pois. Valoa on sen verran vähän, ettei tällainen hidas ehdi edes ulos kun tulee jo pimeä. Aamulla jos saan herätä omia aikojani (kuten usein saan), herään kymmeneltä heikosti ulkoa kajastavaan valoon. Kissakin on halunnut nukkua aamuisin, eikä ole käynyt herättelemässä ennen kymmentä. Muutamat työpäivät sairausloman jälkeen ovat tuntuneet alkuun vähän pakkopullalta, mutta töihin päästyä on päivä mennyt ihan hyvin. Lähteminen vain on vähän ikävää. Kuinka laiskuuteen voikaan tottua!

Kulmakunnallamme on ollut rauhallista. Lähes kaikki opiskelijat ovat lähteneet kotiinsa joulunviettoon. Myös osa muista naapureista lapsineen ovat kaasutelleet johonkin muualle joulua viettämään. Meidän talo on IHANAN hiljainen. Alakerrasta kuuluu jotain pientä rapinaa, mutta yläkerran töminä on totaalisesti vaiennut. Ah, ihanuus!

Olen alkanut (jo, turhaan) katsella vuokra-asuntoja tästä lähialueelta. Vuokrasopimuksemme päättyy vasta elokuussa. Talo, sijainti ja asuntomme ovat kaikki ihania, mutta opiskelijakollektiivi sekä ylä-että alapuolella yhdistettynä huonoon äänieristykseen alkaa syödä tällaisia herkkäkorvaisia ja epäsosiaalisia ja juroja suomalaisia (+tylsiä työssäkäyviä). Olisi kiva löytää asunto, jossa ei tarvitsisi kuunnella naapurin yöllistä kotiin kompurointia, juhlimista, musiikkia, laulua tai keskusteluja pikkutunneilla.. ja seuraavan päivän krapulaoksentelua, yök.

Olen ennenkin tainnut mainita jotain norjalaisten löysästä suhtautumisesta juhlivaa nuorisoa kohtaan. Vaikuttaa siltä, että nuorison biletys täällä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Toki on ainakin tässä naapurustossa nähty myös sitä, että bilettäjät saavat aika nopeasti kamansa kasaan ja asunnon vaihtoon. Meillä ei varsinaisesti mitään huutobileitä ole ollut kuin muutaman kerran, mutta häiriötä kuitenkin. Vaikka eihän tämä ole mitään verrattuna Espanjaan.

Tuntuu, että tilaa emme juurikaan kaipaa lisää, lähinnä rauhaa ja hiljaisuutta. Asunnossamme on nimellisesti 30 neliötä, mutta asunto vaikuttaa kuitenkin isommalta. Meillä on olohuone, erillinen keittiö ja makuuhuone, kylpyhuone/wc ja vieläpä eteistila ja pikkuinen takapiha, tai oikeammin takaporras. Pyykit pystyy kuivattamaan ulkona lähes ympäri vuoden koska olemme virittäneet porrastasanteen suojaan pyykkinarut. Myös matot ja petivaatteet pystyy tuulettamaan takapihalla. Asunto toimii hyvin, vaikka varastotilaa on minimaalisesti. Nukuimme alkuun patjoilla, mutta koska ilma on täällä aina kosteaa, oli pakko hankkia patjojen alle sälepohjat, jotta patjat eivät homehdu.
Sälepohjista piti sahata palat pois koska huoneen mitta on alle kaksi metriä. Katselin tässä yhteydessä myös futonpatjoja, mutta koska meillä oli patjat ja hyvä memoryfoam- petari, päätimme käyttää niitä.

Makuuhuoneessa ei ole kaapistoja, eivätkä ne ole muutenkaan kovin suosittuja näissä pienissä ja kosteissa norjalaisissa asunnoissa. Vaatteet näkee usein roikkumassa rekkitangossa. Sellainen oli täälläkin, mutta päätimme vähän jalostaa tuota lattiahäkkyrää joka meillä oli mukana jo tullessamme. Täällä olleen rekin nostimme ulos tuuletustelineeksi. Oma rekkimme muuttui seinäkiinnitteiseksi, jolloin lattialla jää enemmän tilaa ja koko seinän mitta tulee käyttöön.

Rekki alkuperäisessä kokoonpanossa
Juu, on se vähän vinossa, mutta toimii tosi hyvin.  

Meillä ei ole kovin paljoa huonekaluja eikä tavaraa. Ennen muuttoa KonMaritin tavarani ja kaiken kaman mahduttaminen yhteen pieneen pakettiautoon saa kummasti miettimään, mitä oikeasti tarvitsee. Miehelläni ei ole ennen muuttoakaan ollut kovin paljoa tavaraa, mutta siitäkin vähästä vielä vähennettiin. 

Meillä ei kuitenkaan kaiku vastaa seinistä. Meillä oli muuttaessa mukana mattoja, verhoja ja tauluja. Muuton jälkeen hankimme huonekaluja tarpeen mukaan nettikirpputorilta. Ostimme kaksi nojatuolia, neljä tuolia, ruokapöydän sekä tv-tason ja ovellisen pienen kaapin. Viimeisenä kissa on saanut kiipeilytolpan, josta näkee kivasti pihalle. Asunnossa oli valmiina eteiskaappi ja kirjahyllyn virkaa toimittava avohylly. Olemme ostaneet myös lamppuja, koska kuriositeettina mainittakoon, että asunnossa on kattovalot vain eteisessä ja wc:ssä.

Näin joulun aikaan varsinkin joutuu tarkkailemaan ostokäyttäytymistään. Kaikenlaista joulukoristetta on kaupat pullollaan ja minäkin hellyin ostamaan kirpputorilta kaksi tonttua, joulukaupasta kaksi kallista, kimmeltävää joulukoristetta sekä paketin pieniä joulupalloja pikkuiseen kuuseemme. Ulos väsäsin kesäkukkina olleet köynnökset jouluisiksi punaisin nauhoin ja valoin. Joululahjoja emme ostaneet, tänäkään vuonna. Nyt kun joulu on ohi, niin huomaan, että kaikki tuo esillä oleva joulukrääsä alkaa jo ärsyttää. Onneksi ne saa kohta pakata laatikkoon odottamaan ensi vuotta.



joulukrääsää


Huppariaikuiset! :D


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike