Norge nå

Norjalaiset, ne on vähän niinku suomalaiset, paitsi iloisempia ja kohteliaampia. Ne kehuu toisiaan, mutta ei koskaan itseään. Ne aloittaa aina sähköpostiviestinsä ja tekstiviestinsä tervehdyksellä ja päättää sen samalla tavoin. Med vennlig hilsen! Ystävällisin terveisin!
Ne kiittävät toisiaan usein, mutta ainakin työpäivästä, viimeisestä ja ruuasta.. aina!
Du er flink! Sen olen kuullut lukemattomia kertoja. Oletpa fiksu.. tai jotain vastaavaa.
Päivittäin kuulee tuhansia kiitoksia= Tusen takk! Pienistäkin asioista.

Onhan niillä omat kummallisuutensa. Syövät kaikkea ällöä. Esimerkiksi kissanruualta haisevaa tomaattimakrillia. Laittavat sitä sentin kerroksen leivän päälle, jopa työpaikan taukotilassa, välittämättä siitä, että se haisee aivan karmealle. Det er sunt! Se on niiin terveellistä. Ja sitten raspeballer, ne on jotain kalmanvärisessä liemessä lilluvia kalvakoita perunapalloja. Yök.

Ne kulkevat kaupungilla treenivaatteissa, ilman painorajoitusta. Sateen sattuessa ne kulkee  kirkkaanvärisissä sadevaatteissa ja polviin asti ulottuvissa kumisaappaissa, joskus muovipussi lakkina. Bussissa niillä on aina kuulokkeet korvissa ja kännykkä kädessä. Eikä ne koskaan pyydä väistymään jos ne haluaa pois bussista. Sun pitää vaan arvata kun ne alkaa vääntelehtiä siinä ikkunapenkillä ennen pysäkkiä. Nyt se haluu ulos!

Ne ei osaa pedata sänkyjään. Ne kasaa peiton sellaiseksi makkaraksi keskellä sänkyä ja se on siinä. Parisänkyyn tulee kaks makkaraa. Eikä ne kerää biojätettä, ja vaikka ne väittää, että ne kierrättää, niin ei ne kyllä sitä osaa. Ostavat muovipusseja kaupasta ja lataavat niissä kaikki jätteet sekajätteeseen, pahvit paperikeräykseen ja loput roskat roskiksen taakse jätesäkissä. Eikä ne oo koskaan nähneet roskiskatosta. Kaikkia pittoreskeja katuja rumentaa sata helvetin rumaa roskatonkkaa, jotka tuulen yltyessä kaatuilevat ja antavat sisältönsä ylen pitkin katuja.

Talvisin on pirun liukasta, mutta katuja ei hiekoteta, koska kohta se lumi ja jää kuitenkin sulaa. Jos kaadut ja murrat lonkkas niin se on tietysti sun oma vikas, mitäs lähdit ulos. Parempi laittaa säkki hiekkaa housuun ja antaa sen valua samalla kun kuljeskelet.

Norsk Tipping on "veikkaus". Norjalaisethan voittaa usein lotossa. Mut lottoa ei voi pelata, jos sulla ei ole pelitiliä. Pelitiliä et saa, jos sulla ei ole norjalaista maksukorttia, puhelinnumeroa, pankkitunnuksia ja niitä ei tietenkään voi saada ilman norjalaista henkilötunnusta.

Norjalaiset rakastaa kaikkia mobiilisovelluksia ja niinpä joka palveluun on joku "helppokäyttöinen appi", johon pitää kirjautua henkilötunnuksella. Sitä tunnusta ei tietenkään ole kenelläkään muualta muuttavalla ainakaan puoleen vuoteen, koska sen saaminen on tehty vaikeaksi tai lähes mahdottomaksi.

Minulla on jo pankkitili ja puhelinliittymä, mutta ne on sellaisia leikkiversioita. Pankkitiliin ei ole liitetty kaikkia toimintoja, mutta on sentään nettipankki. Puhelinliittymä on prepaid. Onhan mulla myös norjalainen henkilötunnus, mutta ei bankID:tä, koska en ole jaksanut sitä hakea. En näe terveystietojani netistä, vaikka minulla onkin oikeus samoihin terveyspalveluihin kuin kantaväestöllä. Tämä kaikki on ollut meille vielä helpompaa kuin muualta Euroopasta tai Euromaiden ulkopuolelta tänne muuttaneille. Olemmehan me Pohjoismaista, melkein naapurista ja vähän jo ruottiakin osattiin kun tultiin.

Norjalaiset eivät varsinaisesti ole rasistisia, mutta ulkomailta tänne muuttaville on asetettu melkoisia vaatimuksia, sekä kielen että kulttuurin omaksumisen suhteen. Monet tuntemistani norjalaisista suhtautuvat ulkomaan eläviin terveen uteliaasti ja esimerkiksi avio- tai seurustelukumppaniksi ulkomaalainen kelpaa hyvinkin, eikä aiheuta kummeksuntaa ystäväpiirissä tai perheessä.
Monikulttuurisuus nähdään usein rikkautena, mutta kyllä norjaa silti olisi hyvä osata. Kaikilta täällä syntyneiltä taipuu hyvin myös englanti, mutta siltikin..

Norja on uskomattoman kaunis maa, täällä on hyvä elää. Ihmiset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja rehellisiä. Ystäviäkin saa kun pääsee vähän piireihin. Se ei ole Länsi-Suomalaiselle yhtään outoa. Naapurista ei tarvi välittää sen enempää kuin Turussa, Porissa tai Helsingissäkään. No, ehkä on hyvä tervehtiä. Parasta on se, että palkkarahat alkaa kasaantua tilille, työkokemus ja kielitaito paranevat päivä päivältä. 

Valon vähentyessä alkaa ihminen haaveilla tällaisista maisemista...

...mutta muutaman kuukauden päästä voi olla näinkin nättiä..



Kommentit

  1. Hauskan sarkastinen tarina norjalaisista! :)

    VastaaPoista
  2. Hauska kirjoitus ja tottahan tuo on! Roskiksia kaikkialla ja aina vinossa. Oma naapurini ei myöskään vedä sitä takaisin pihalleen roskisauton käytyä, vaan se kököttää kadulla useamman päivän (ellei tämä suomalainen sitten käy viemässä sitä paikoilleen).
    Täällä Stavangerissa kyllä lajitellaan jätteet ja ihmiset ovat tarkkoja siitä (roskiksia siis vielä enemmän).

    Komle eli raspeball on oudon näköistä, mutta olen oppinut tykkäämään siitä ja sehän on ainakin täällä perinteinen torstairuoka. 20 vuotta Norjassa ovat tehneet tehtävänsä, mutta makrell i tomat ei kuulu suosikkeihini vieläkään, vaikka siitä päiväannoksen omega-3:sta ja D-vitamiinia saakin. Se haju!!! Siksipä huvittikin, kun norjalaiset työkaverit syöksyivät ulos taukohuoneesta, kun belgialainen tuttuni otti lounaalla esiin ranskalaiset juustonsa :D

    Norjalaiset ovat todellakin ystävällisiä ja kohteliaita, mutta myös auttavaisia. Heillä on positiivinen elämänasenne ja avoin uteliaisuus, joka avaa keskustelut. Itseäni ihmetytti aluksi Takk for sist - lausahdus, joka sanotaan lähes aina tuttuja tavatessa. He siis kiittävät viime tapaamisesta, vaikkei mistään ihmeellisestä kysymys olisikaan.

    Norjalaiset ovat lisäksi suomalaisia suvaitsevaisempaa kansaa, eli toisten kiloja tai ikää tms. ei arvostella ja kritisoida. Siksipä he kulkevatkin hyvin vapautuneina ja iloisina.

    Eräs suomalainen mies totesi täällä kerran, että Norja on Pohjolan Espanja :) Näin se taitaa vähän olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää voisi olla kyllä vähän parempi.. :D

      Poista
    2. Vielä lisäksi voisi sanoa, että ulkonäköpaineita on muutenkin vähemmän. Töihin voi huoletta tulla tukka sekaisin, verkkareissa, eikä kukaan kato pitkään. Myös esim. tv:ssä juontajia ja haastateltavia katsellessa tuntuu, ettei ikä, rypyt tai tuulen tuivertama hiuspehko haittaa ollenkaan. Oman työkaverini letti näyttää monesti siltä, että sen kanssa on nukuttu vähintää yksi yö, avaamatta letitystä. Pyh, kuka siitä piittaa!

      Poista
    3. Totta ja miten vapauttavaa se onkaan. Minusta tuntuu, että Suomessa ollaan niin kauhean julmia näissä ulkonäköasioissa ja varsinkin naisia kohtaan siis.
      Totta myös tuo sääjuttu ja varsinkin tänä vuonna. Syyskuuhan löi kaikki vanhan sademääräennätyksen 44 vuoden takaa .... ei naurata!

      Poista

Lähetä kommentti