Unelma sinisistä vuorista



Kun Bergenissä alkaa sataa ja päivät lyhenevät, alkaa joka syksyinen kaipuu valoon ja lämpöön. Vastahan sitä on helteistä selvitty. Vielä on tuoreessa muistissa, miten hiki valuu pitkin selkää, kesätöissä. Syksyn tullen alkaa epätoivoinen rimpuilu kaikkea pohjolaan sitovia käytäntöjä vastaan. Mietin tänään, onko järkevää vastaanottaa vakituista työpaikkaa, jos veri vetää jo eteenpäin. Johonkin, pois talvesta, pois pimeästä. Keväällä on meidän perheessä muutamat pyöreät kymmenjuhlat. Sitäkin suunnitellaan.

Emme tiedä, mistä itsemme löydämme. Elämä on lyhyt, mutta täynnä mahdollisuuksia ja unelmia. Perintönä olen saanut kulkijan mielen ja unelman ulkomailla asumisesta, auringosta ja valosta. Vielä kun on työvuosia jäljellä, pitää miettiä työllistymistä ja ansaintamahdollisuuksia. Tällainen hyvät tulot ja lämpimän ilmanalan yhdistävä mahdollisuus löytyy toiselta pallon puoliskolta, down under.

Tätä kuumetta ei paranna ainakaan Muuttolinnun blogi
Blogissa kuvaillaan osuvasti sekä muuttajan tuntemuksia, että Suomeen palaavan "muuttolinnun" kokemuksia. Muuttuminen ihmisenä, omien rajojen ylittäminen ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen ovat niitä asioita, joita olen itsekin pohtinut. Rajat, joita itsellemme asetamme ovat usein vain abstrakteja mielen tuotoksia, pelkoa epäonnistumisesta. Rajat on tehty ylitettävksi, myös valtioiden rajat. Toiset valitsevat rajojen sisäpuolelle jäämisen. Se on turvallista, ei vaadi hirveästi ponnistelua, eikä aiheuta hämmästelyä. Toiset valitsevat vaarallisen, tuntemattoman ja kokevat enemmän. myös vaikeuksia, epätietoisuutta. Parhaimmillaan  se on kuitenkin seikkailua, kehittymistä ihmisenä ja unelmien toteutumista. Elämää isolla E:llä.

Kommentit

  1. Australia on mulle ihmeiden maa ja jo tosi nuorena sinne halusin mennä ihan vaan turistina käymään. Yläasteella minulla oli näet sieltä kirjekaveri. Mä koen kyllä juurikin päinvastoin, että on helppo jättää kaikki mennyt taakseen ja aloittaa aina uudestaan jossain muualla. On tosi vaikeaa rimpuilla ja taistella paikoillaan kaikkia elämän kolhuja ja vaikeuksia vastaan! Pari sukulaista ja tuttua, jotka eläneet kymmeniä vuosia kiertolaisen elämää. Ihmissuhteet, työpaikat, ystävät ne karistetaan tasaisin väliajoin kun alkaa olla liian tavanomaista, tylsää tai muuten vaan alkaa maa jalkoja kuumottomaan! Tosin yksi heistä on nyt eläkeikäinen ja ei tiedä misssä olisi ja asuisi. Kaikkealla yhtä paha ja irtonainen olo. Etenkin Suomessa kun viimeksi asunut oikeasti 60-luvulla! Eri maa täysin nykyisin. Sairauksia paljon ja kukaan ei välitä, ei ne hylätyt taakse jääneet ihmisetkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä jatkuvassa paikan vaihtamisessa vaaransa. Ystävistä olen yrittänyt pitää kiinni, mutta juurettomuus on jokseenkin pelottavaa. En koe pakenevani vaikeuksia, enemminkin hankkivani niitä tuottamalla itselleni olosuhteet, joissa joudun alttiiksi vieraalle kielelle, kultuurille ja hankalille tilanteille. En haluaisi kierrellä lopunikää vaan asettua aloilleni "sitten vanhana". Muuttaminen ja matkustaminen tarkoittaa minulle ennenkaikkea kokemuksia ja itsensä haastamista. Toki tähän on helppo jäädä koukkuun!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike