Laiskuus, perisynti vai viisauden alku

Olen muutaman päivän vapaalla harjoittelusta. Olen laiskotellut! Työt odottavat. Tulevaisuudessa kaduttaa, mutta nautin silti joutenolostani. Näennäisen laiskuuteni seurauksena oivalsin jotain. 
Tajusin, unen ja valveen rajalla, että haluan ympärilleni kukkia, kasveja, elämää ja kauniita asioita. Haluan ympäristöni olevan silti selkeä ja yksinkertainen, mutta kaunis ja elävä. Haluan luoda todellisuuteni, ympäröidä itseni kauneuteen tai hukuttaa itseni siihen, mistä pidän. Haluan myös käyttää aikaani siihen, mikä saa minut voimaan hyvin ja juuri nyt se on laiskuus.


Kävelin rannalla ja katselin kauneutta, herkkää alkavaa kevättä. Ihailin kiviä ja meren muovaamia puunkappaleita. Seisoin pitkään ja annoin katseen kiertää. Kävin kirpputorilla, en ostanut mitään. Katselin esineitä, koskettelin niitä, mutta en ottanut mitään mukaani. Kukkakaupassa tein hankintoja, mutta sielläkin kiertelin laiskasti.  Pitkän pohdinnan  jälkeen ostin pari kasvia. Kannoin ne kotiini ja etsin niille sopivat paikat.


Laiskana voi saavuttaa jotain, mitä ei saavuta kiireessä: Kyvyn pysähtyä kauneuden äärellä ja aistia se. Se vaatii aikaa ja mielen tyhjyyttä.
Mieli on vähän niin kuin kännykän akku: Se on välillä annettava tyhjentyä, sitten irroitettava se puhelimesta, annettava levätä hetki ja vasta sen jälkeen se voi latautua uudelleen täyteen. 



Kommentit