Kuuntele kuiskaavaa tyttöä

Pidän musiikista ja varsinkin rentouttavasta musiikista. Pidän myös kovasti meren aaltojen pauhusta, sateen ropinasta ja lintujen laulusta. Olen myös tutustunut binauraalisiin soundeihin ja solfeccio taajuuksiin. Jonkin aikaa olen käyttänyt rentoutumisen ja nukahtamisen apuna brown, pink ja white noise- ääniä sekä sateenropinaa. Sitten törmäsin netissä naputtavaan, tyynyä puristelevaan ja kuiskaavaan tyttöön. Kokemus on todella mielenkiintoinen. Ensin ihmettelin, että mitä tämä oikein on ja vähän naurattikin, mutta kun hyvä rento olo alkoi vallata kroppaa niin hoksasin homman jujun. Tässä on siis kysymys siitä, että tietyn taajuiset monotoniset  äänet soitettuna vuoroin oikeaan ja vasempaan korvaan menevät hermojärjestelmän osaan, jossa rentous ja mielihyvä syntyvät. Ilmiö kulkee nimellä ASMR eli autonomous sensory meridian response.  Lisäksi tyttöset ovat pääosin kaunista katseltavaa sielukkaine silmineen. Kuuntelu kannattaa tehdä kuulokkeilla!

Jos itse alkaisin tehdä kyseisen tyylistä sisältöä jaettavaksi en varmaankaan käyttäisi vblog-tyylisesti omaa naamaani vaan jotain (muuta :)) kaunista kuvitusta. Ääniksi valitsisin juurikin sadetta, tuulta, merta, lintuja tai ainakin niitä muistuttavia ääniä sekä ehkäpä omaa kuiskaavaa ääntäni.

Lisää videoita löytyy ASMR -hakusanalla. Lisää tietoa suomeksi esim. blogista: http://www.lily.fi/blogit/fitness-fuhrer/mika-ihmeen-asmr 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike