Vipassana 4

Alunperin idea meditaatioleirille lähtemisestä tuli elokuvasta Dhamma Brothers, joka kertoo Vipassana-tekniikan opetuksesta amerikkalaisessa vankilassa. Sen jälkeen katsoin toisen alkuperäisemmän ja vanhemman dokumentin Vipassana-kokeilusta intialaisessa vankilassa. Vaikka tämä vankilateema tuntuu toistuvan, ei tarkoitus ole leirillä olla vankilassa vaan retriitissä. Tarkoitus on päästä lähelle munkin tai nunnan tapaa meditoida ja viettää elämää. Leirin tarkoitus on antaa oppilaalle rauha kaikesta arkisesta tekemisestä ja noudattaa rutiinia, kuria ja elää hyveellisesti tekemättä rikettä ketään tai mitään vastaan. Tarkoitus on myös noudattaa nöyryyttä ja omaa sisäistä totuuttaan ja sitä kautta ymmärtää, että luonto noudattaa samaa lakia niin pienessä kuin suuremmassakin mittakaavassa.

Kurssilla korostetaan oman kokemuksen tärkeyttä ja oman totuuden löytämistä. Totuutta etsitään oman kehon tuntemusten kautta pitämällä mieli tasapainoisena ja opettamalla itseä samalla ymmärtämään kaiken muuttuvuus ja liikkuvuus. Jokainen tunne ja tuntemus menee ohi. Kaikki, mitä koet on sinulle oma totuutesi, mutta sen luonne on alati vaihteleva. Tarkkailemalla tuntemuksia ymmärtää, että tulevat ja menevät, eikä niihin ole pakko reagoida. Tuntemuksiin reagoiminen on syy kaikkeen kärsimykseen. Se johtaa meidät riippuvuuksiin ja monistaa kärsimyksiämme.

Tuntemuksiin reagoimatta jättäminen ei suinkaan tarkoita, että pyrkisimme elämään ilman tunteita tai että kovettaisimme itsemme tunteettomiksi palikoiksi. Sekä positiivisten, että negatiivisten tuntemusten oikeanlainen käsittely lähtee niiden luonteen ymmärtämisestä. On vain tämä hetki ja seuraavassa hetkessä kaikki voi olla muuttunut. Nykyisyys tulee hyväksyä sellaisena kuin se on kaipaamatta siihen mitään lisää tai haluamatta siitä mitään pois. Jos halajamme jatkuvasti lisää hyvää tai pyrimme jatkuvasti välttämään negatiivisia tuntemuksia, emme voi koskaan elää hetkessä. 

Kurssin aikana tein itse kaikki mahdolliset virheet: Toivoin kivun vain poistuvan kehostani. Yritin jopa ajatuksen voimalla ajaa sitä pois. Kun ei sattunut, takerruin ihanaan kivuttomaan tunteeseen. Vihasin puutteellisuutani. Haikailin tunnin päähän ja viikon päähän. Mietin menneisyyttäni ja murehdin tekemiäni virheitä. Inhosin kuumuutta, kylmyyttä ja väsymystä kehossani.  Oli istuntoja, joiden jälkeen tunsin olevani kevyt, puhdistunut ja voimakas ja toisinaan tukkoinen, sekava ja uupunut. Hyvän meditoinnin jälkeen saatoin illalla huomata, että tunsin koko kehoni sykkivän, pääni tuntui tyhjentyneen ja mieli lepäsi. Vähitellen aloin vain istua ja nauttia itse työn tekemisestä.

Parina viimeisenä päivänä meitä pyydettiin tekemään kaikki asiat meditoiden ja kuunnellen tuntemuksia. Melko vaikeaa. Itseltäni onnistui lähinnä syöminen ja kävely (meditoiden). Suihku meditoiden, ainakin jos veden lämpötila on kaikkea +4 - +45 celsius astetta on aika haastava paikka meditoida tai edes olla kirkumatta.  Syödessä saatoin helposti tuntea kuinka verensokeri lähti nousemaan ja hyvänolon tunne kiipeämään ylös selkää pitkin. Huomasin ruoka-annosteni olevan liian suuria ja tulevani täyteen helpommin. Tunsin maut ja ruuan rakenteen syödessäni, havaitsin ruuan ulkonäön ja tuoksut selkeämmin. Aloin myös asetella ruokaa lautaselle kauniimmin. Joskus piirsin ruokaani sydämen lusikalla. Kiitin mielessäni ruuasta, jotakuta, ehkä kasvimaata tai kokkia.

Munkki DoDo alkoi olla hiljaa ja vastaili minulle vain muutamalla sanalla. Lopuksi kun kyselin, että onko hän enää ollenkaan paikalla, hän sanoi, että oli aika lähteä. Olin oikeasti luullut, että saan pitää hänet. Hän jätti minulle jäähyväiset sanoen, että: "Tämä olkoon opetukseksi, siitä että kaikki loppuu aikanaan. Enkä enää tarvinnut häntä vaan osasin jo kulkea polulla." Näin hänet mielessäni kävelemässä poispäin pölyistä polkua avojaloin, laiha vartalo huojahdellen.




Kommentit