Tunkkinne pitäkää, hei!

Lipun lunastin ja lennän etelään...
Vaikka tää vähän vaikeeta on, mutta olen varannut itselleni ja kissalleni lennot Malagaan. Mieskin ehkä tulee. Varauksen kanssa tuli monenlaisia ongelmia. Eilen koetin varata toiselta lentoyhtiöltä, mutta lopulta ehdoista luin, etteivät ota lemmikkejä ollenkaan matkustamoon. Haluan kissan ehdottomasti matkustamoon, koska se ei ole koskaan ollut lentokoneessa ja on muutenkin melko arka.

Tänään tein varausta Finnairilta. Varausta tehdessäni soitin asiakaspalveluun varmistaakseni paikan kissalle matkustamossa. Ystävällinen virkailija lupasi laittaa perästä sähköpostiin uuden varauksen, jossa varaa paikan kissalle. Menomatka oli jo varmistettu kun virkailija ilmoitti, että paluulennolle ei voi enää varata paikkaa, koska siihen oli jo varattu kaksi lemmikkiä. Paluulennon aikaistaminen ei onnistunut, koska vapaata ei ollut viiteen päivään taakse päin suorille lennoille. Jouduin vaihtamaan paluulennon päivällä eteenpäin. Tiedän, että minun pitää luovuttaa asunto jo edellisenä päivänä.. Ehkä pystyn järjestään jonkun yöpymispaikan itselleni ja katilleni yhdeksi yöksi.

Jatkoin varausta netissä. Varaussivusto nippasi minut heti aluksi minut ulos ja toisella kerralla ilmoitti virheestä, jonka vuoksi selain piti sulkea ja aloittaa taas varaus alusta. Kolmannella yrityksellä meni tilaus läpi.  Sain luvatun viestin virkailijalta sähköpostiin ja varauskoodin. Sain myös virheilmoituksen, että jostain syystä debit-korttiani ei voitu veloittaa, vaikka rahaa siellä kyllä oli. Minun pitää huomenna soittaa pankkiin ja sitten Finnairille. Kissalle pitää hommata passi, laittaa rokotukset ajan tasalle sekä hankkia tai lainata jostain pehmeä kuljetuslaukku, jossa kissa sullotaan nousun ja laskun ajaksi penkin alle! Ihan tosi!

Lisää kivaa: Asunnon vastaanottoa varten vuokraaja on pyytänyt minua ilmoittamaan mihin aikaan olen Malagassa,  ja mihin aikaan suunnilleen Fuengirolassa, jotta tietää olla vastassa minua. Siitä sitten mentäisiin yhtä matkaa asunnolle tekemään vuokrasopimusta.. Lento on Malagan kentällä aikataulun mukaan klo: 23:30.  No, ehkä nämä asiat tästä sitten jotenkin lutviutuvat. Kai niitä vuokrasopimuksia olisi parempi kirjoittaa päiväsaikaan. Toki haluaisin katon pään päälle tullessani, varsinkin kun on tuo lemmikki mukana.

Alkaa tuntua ihan seikkailulta. Toivottavasti ei tarvitse pissata rappukäytävässä viilipurkkiin. Näin kävi joskus ystävälleni, jonka avain ei sopinutkaan asunnon oven lukkoon. 

Kommentit