perjantai 19. joulukuuta 2014

Viiden kuukauden ahdistus?

Olen saanut töitä täältä Suomesta. Ilmoitin työnantajalleni hyvissä ajoin, että en halua vakituista paikkaa. Sain vajaan puolen vuoden määräaikaisen sopimuksen. Nyt odotan muuttuuko olo ahdistuneeksi. Olen alkanut epäillä, että olen epävarmuudenrakastaja. Heti kun asioita lyödään lukkoon ja pitäisi sitoutua pidemmäksi aikaa, alkaa ahdistaa. Ei, ei tätä, ei ainakaan kovin pitkään. Kun kaikki on auki ja levällään, olen menossa jotain kohti, en ole jumissa. Olen elossa, liikkeessä, menossa.

Espanja-kuviot menivät kuitenkin tällä kertaa niin mahdottomiksi, että on pakko siirtää muuttoa. Hanketta ei kuitenkaan ole haudattu, mutta sopivampaa ajankohtaa ja tilaisuuksia odotellaan.





tiistai 16. joulukuuta 2014

Miksi ampua ohi jos voi ampua kohti

Älkää edes kysykö, mistä toi otsikko tuli. Olen ihan helvetin onnellinen, että blogini on takapajuinen ja minulla on niin vähän seuraajia ja typerät jutut, etten saa kovin paljoa palautetta. Kiva silti jos joku joskus kommentoi jotain. Mitään paskapostia tai vihakirjoittelua en ole (vielä..) saanut osakseni, vaikka mielestäni kirjoitan suoraan ja siekailematta, iskuja vyön alle.

Katsoin tänään Yle areenasta dokumentin hyväntekijöistä. Ja dokumentissakin tuli ilmi: Aina on jollakulla jotain natisemista toisten tekemisestä. Jos joku haluaa auttaa toisia ja tekee sen hyvästä sydämestään niin ei siinä pitäisi olla mitään arvosteltavaa. Mutta kun on! Aina on joku, joka tietää paremmin, osaa paremmin ja ainakin osaa neuvoa, miten sinä voisit hoitaa oman hommasi paremmin. Mutta annapa lapio sen neuvojan  käteen niin ei tulekaan mitään.

Olemme kaikki kärkkäitä neuvomaan toisiamme mitä kummallisimmissa asioissa. Itse koen toisten  neuvomisen usein ärsyttävänä. Ainakin tapauksissa, joissa neuvoja ei tiedä mitään minusta/elämästäni/tilanteestani tai jos en ole neuvoa pyytänyt laisinkaan. Toisinaan voin ottaa neuvot vastaan, muka-kuunnellen ja sitten teen kuitenkin niin kuin tahdon.

No, palataanpa dokumentin hyvään viestiin: "Maailmassa on lukematon määrä ongelmia. Keskity yhteen. Et voi ehkä ratkaista sitä, mutta voit auttaa parhaasi mukaan." Dokumentissa tulee myös hyvin esiin se, että hyväntekijöitä pidetään höynähtäneinä, suorastaan hulluina tai mielisairaina. Tekeminen leimataan tarpeettomaksi, hukkaan heitetyksi ja turhaksi. Milloin ihmisistä välittäminen on muuttunut tarpeettomaksi??

Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on kuohunut aina kun joku osoittaa ystävällisyyttä, avun antoa ja pyyteettömiä tekoja toisia kohtaan. Yksinhuoltajan ostosten maksaminen kaupan kassalla, lattialle pudonneiden ranskanperunoiden korvaaminen, kehitysvammaisen puolustaminen, hätäkahvit, kutsut joulupöytään ja huijatun, rahattoman vanhuksen auttaminen. Tässä vain muutamia esimerkkejä tapauksista joissa avun antaja on nostettu jalustalle. Eikö meidän jokaisen pitäisi olla yhtä ystävällinen, avulias, myötätuntoinen ja hyvä lähimmäinen toistamme kohtaan? 

Toivoisin keksiväni keinon tehdä paremman joulun tälle huijatulle vanhukselle tai jollekin muulle, joka apua kaipaa. Lisäksi haluaisin tehdä auttamisen nimettömänä, en siis etsi sulkia hattuun, vaan auttamisen iloa ihan itselleni. Joulumieltä, ihmiset!

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Mihin sinä uskot? Vielä kerran..

http://www.hs.fi/elama/a1305906128980
Tässä alkuun linkki Helsingin Sanomien kolumniin. Olen täysin tietoinen, että loukkaan jonkun tunteita uskontoaiheisilla kirjoituksillani. Tarkoitukseni on saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan, sen sijaan, että he ottavat valmiiksi pureskellu "totuuden" ja uskovat siihen kyseenalaistamatta sitä ollenkaan.
Uskotko raamattuun? Jumalaan? Jeesukseen? Pyhään henkeen? Jahveen? Mariaan? Vai Kekkoseen? Hei, sekin oli miltei eeppinen hahmo, jolla oli supervoimia, elämänviisautta ja sankka joukko uskollisia opetuslapsia.

Ensin raamattu: Olen kolumnisti Jarkko Tontin kanssa samaa mieltä. En ymmärrä miten kukaan voi pitää usean, taustoiltaan epäselvän ja kiistanalaisen kirjoittajan ristiriitaista kokoelmaa ainoana oikeana totuutena, vallankin kuin kirjoitukset ovat ikivanhoja, moneen kertaan käännettyjä, kulttuurisidonnaisia ja niiden tarkoitushakuisuus on vertaansa vailla. Meillä on myös lakikirja, sitä päivitetään kun lait vanhenevat. Mitenkäs raamattu? Pitäisikö ladata uusi päivitys netistä. "Raamattusi on päivitetty viimeksi 100 jkr. Versiosi on vanhentunut. Pyydämme sinua lataamaan uusimman version, jotta voimme taata taivaaseenpääsyn ja turvata maallisen vaelluksesi."

Oma vankka näkemykseni on, että raamattu on elämän, uskon ja moraalin ohjenuorana Tuhannen ja yhden yön tarinoiden veroinen eepos. Löytyy hyvää ja käyttökelpoista, mutta myös paljon käsittämätöntä, tulkinnanvaraista, ristiriitaista, väärää, vanhentunutta ja täysin käyttökelvotonta höpinää historian hämärästä. Siitä on otettu vuosisatojen ajan pois, lisätty ja muutettu aina kulloisenkin tarpeen mukaan.Voisin jopa väittää, että uskolla jumalaan ja uskolla raamattuun ei ole MITÄÄN tekemistä toistensa kanssa. Ja mitä muuten tapahtui kaikille niille sukupolville ennen raamattua ja jeesusta, menivätkö ne kaikki suoraan helvetin lieskoihin kun niillä ei ollut raamattua/jeesusta pelastajana?

Jospa yrittäisit lukea raamattusi niin, että mietit onko siellä mitään, mitä jumala oikeasti on sanonut, määrännyt, tehnyt.. ja kuka siitä kertoo, millä todistuspohjalla. Jos kirjoittaja on kirjoittanut ylös asian, jonka joku toinen on kertonut kokeneensa yön hämärinä tunteina unessa tai ilmestyksessä ja väittää, että se oli viesti jumalalta niin uskotko sen. Uskotko sen jos se on käännetty viisi kertaa kieleltä toiselle ja editoitu joka välissä. Onko viesti öinen harha, uni, näky onko se tullut sanoina, kuvina vai tunteita, onko viesti ymmärretty oikein ja onko se kirjattu oikein, onko se käännetty oikein ja mikä on sen perimmäinen tarkoitus? Sanat. Mitä sanat kertovat? Tekstiviestikin voidaan ymmärtää monella tavalla, koska siitä puuttuu elekieli. Sanat! Miten ne voisivat kertoa totuutta, koska sellaisia sanoja, jotka kertovat täyttä, oikeaa ja ainoaa totuutta, ei ole! Kieli ja sanat ovat vain ontuva tapa viestiä, koska emme näe toistemme ajatuksia. Niinhän sitä sanotaan: Sanat valehtelevat, mutta teot eivät.

Uskotko tänä päivänä jos joku sanoo, että hän on saanut viestin jumalalta? Jos minä sanon, että olen saanut viestin jumalalta, uskotko minua? Vai uskotko jotain myyttistä historian hahmoa, joka on ehkä elänyt joskus jossain ja sanonut ehkä jotain, nähtyään näkyjä. Miksi minun viestini olisi yhtään enemmän tai vähemmän uskottava? Entä jos kirjoitan se papyrykselle?

Jeesus se oli kova poika puhumaan, jos sitä nyt olikaan. Aina sanotaan, että Jeesus sanoi sitä ja Jeesus sanoi tätä. Oliko jollakin sanelin mukana? En ymmärrä miksi jeesuksesta niin paasataan, eihän se ollut mikään jumala ja sanoi sen itsekin (jos sanoi). Eikö ole epäpyhää palvoa jotakuta, joka ei ole jumala? Jeesus pelastaa ja Jeesus antaa anteeksi, Jeesus tulee. Jeesus varmaankin uskoi asiaansa, yritti parhaansa ja päätyi sitten kuitenkin palvonnan kohteeksi, vaikka ei pitänyt. Entä maria vai madonna, vai mikä se nyt oli. Sitäkin rukoillaan ja palvotaan. Eikö Maria ollut ihminen, ei jumala, siis mitä ihmettä? Raamatun apostolit sitä paitsi täysin dissaavat sitä tosiasiaa, että Jeesus oli saanut alkunsa neitseellisesti. Öh, unohtui mainita..

Jumala, olentona? En tiedä, mutta se äänestää aina tyhjää, jos on edes paikalla. Aiheuttaa hallusinaatiota, vääristää maailmankuvaa, polkee ihmisoikeuksia, aiheuttaa rikollisuutta, pelkoa, ahdistusta ja suoranaista sulaa hulluutta.Rakastaa rahaa, valtaa ja on armoton, pikkumainen, kostonhimoinen, epäreilu ja raaka.

Helpottaa huomattavasi jos jumalasta poistaa olennon ja mielen, jättää jäljelle vain hengen, elämän, luonnon ja sen lainalaisuudet. Sitten ottaa huomioon, että meistä jokainen on jumalan ääni ja meillä kaikilla on viesti, jatkuvasti. Se ei velvoita meitä tekemään mitään, ainoastaan olemaan. Ei tarvita sanoja, ei kirjaa, ei palvomista, ei pyhimyksiä, ei sakramentteja, ei virsiä, ei seurakuntia, ei kirkkoa. Vain ymmärrys tarvitaan.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Lähihoitaja

Nyt olen papereita vaille valmis lähihoitaja! Eipä silti, olo on vähän sellainen, että tekis mieli vetää pipo syvälle päähän ja painua maalle, johonkin piilopirttiin pikku talviunille. Kaikki opinnot on tehty ja suoritukset  suoritettu.Viimeisessä arviontitilaisuudessa sain kovasti kehuja ja kiitettävän arvosanan. Sitten yks ihan sivuseikka: Mulla ei ole työpaikkaa. Varmaan saisin, mutta olen asiaa vähän vältellyt. Teen sijaisuuksia Suomessa, mutta etsin työtä Espanjasta. Saisin paikan heti toiminimiyrittäjänä Espanjasta, mutta en pidä ansaintalogiikkaa kovin varmana. Lisäksi arvelluttaa kaikki se paperinpyöritys mitä tuo toiminimi toisi tullessaan. Lähtölaukaus on silti NYT! Tietäis vaan mihin suuntaan pitää juosta...

lauantai 29. marraskuuta 2014

Vertaispaine uskonnollisten ryhmien sisällä

Uskontojen tutkiminen voi johtaa ristiriitaisiin löydöksiin. Yksi eniten vertaispainetta käyttävä ryhmä on julkaissut videon nuorille oman ryhmän ulkopuolelta tulevan vertaispaineen vastustamiseksi. Video toimii kuitenkin itseään vastaan jos näkökulma vaihdetaan. Miten vastustaisit ryhmän sisällä tapahtuvaa vertaispainetta. Vai onko niin, että ryhmän sisällä tapahtuva painostus/ryhmäpaine on jotenkin eri asia. Saako siellä tehdä omat ratkaisunsa ja käyttää omaa harkintaansa, miettiä seurauksia ja päättää sitten mikä on "oikein" tai "väärin"?
http://www.jw.org/fi/raamatun-opetukset/perhe/nuoret/valkotauluanimaatiot/vastusta-vertaispainetta/

Tämän ryhmittymän uskomukset perustuvat sen oman ilmoituksen mukaan raamattuun.Tulkinnat ovat kuitenkin vähintäänkin arvelluttavia. Patriarkaalinen pelotteluun ja manipulointiin perustuva, sisäänpäin lämpiävä ja muut kieltävä yhteisö ei anna armoa vaan pelkoa, sokeaa johtajien tottelua ja ahdistusta. Onko se uskonnon tarkoitus? Miten tasavertaisuus toteutuu jumalan edessä jos seurakunta jakaa jäsenensä orjiin, lampaisiin ja voideltuihin? Missä ovat suvaitsevaisuus, ihmisarvo ja keskinäinen kunnioitus jos seurakunta voi syrjiä, erottaa ja hylkiä? Onko koko muu maailma paha ja sen tarkoitus vain johtaa harhaan?

Onko uskovan elämän tarkoitus olla temppurata, jonka epäonnistuminen johtaa lattialuukun kautta helvettiin? Mitä jatkuva varuillaan olo tekee ihmiselle? Itse en ainakaan haluaisi elää maailmassa, jossa paholainen ilkkuu valepuvussa viettelemässä joka nurkan takana. Tämä usko ei perustu raamattuun vaan sen tulkintaan, joka on mennyt pahasti metsään. Mielestäni jumalan pitäsisi olla armo, rakkaus ja hyvyys ilman sudenkuoppia.

Onko sellainen luottettava uskonto, jonka pitää kovasti todistella olevansa ainoa oikea tie taivaan valtakuntaan? Osta taivaspaikkasi meiltä, vain niin voit olla varma, että se on oikeassa taivaassa. Sen taivaan jumalakin on niin pikkumainen, suorastaan sadistinen ja kostonhimoinen nihilisti, että enpä haluisi siellä ikuisuuttani viettää. Se jumala haluaa, että miellytät sitä rukoilemalla juuri jollain tietyllä tavalla ja käyttäytymällä  juuri tietyllä kaavalla.Toisaalla samassa sanassa julistetaan, että jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon, mutta en näe missä kohdin se tämän uskonnon sisällä toteutuu.

 Sillä jumalalla on vielä aina uhkanaan suuri ja pelottava paholainen, eikä ole edes varmaa kumpi voittaa jos sota näiden maailmanvaltiaiden välille syttyy. Eipä ole kummoinen luoja se...

Missä on ihmisessä asuva pyhä viisaus jos kaikki täytyy tarkistaa "käsikirjasta" tai joltain ylemmältä "käsikirjan tulkitsijalta"?
 http://www.uskontojenuhrientuki.fi/ahdistava-uskonto/aivopesu#elementit

torstai 27. marraskuuta 2014

Homot naimisiin. Nyt Jumala suuttuu!

Ihan pakko kirjoittaa. Iltasanomien (laatujulkaisu) keskustelusta poimin paljon tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien mielipiteitä. mm. "Hävetkää, Suomalaiset, hävetkää!", "Eroan kirkosta jos se tämän hyväksyy!"
"Mitä tän kansan päässä oikeen liikkuu? Tietääkö meistä kukaan miten käy jos hylkäämme sen uskon jolle maamme rakennettiin sen suuren voiman..." "Tämä ei saa mennä läpi. Pitkällä tähtäimellä huono juttu.."
"Enpä äänestä sitä puoluetta enään joka äänestää lapsen oikeutta äitiin ja isään,siis lain puolesta. Ei ihme että moraali rappeutuu."
"Rikoslain 20 luvun 12 § kuului seuraavasti: "Jos joku harjoittaa haureutta toisen samaa sukupuolta olevan kanssa; rangaistakoon kumpikin vankeudelle korkeintaan kahdeksi vuodeksi. Joka sekaantuu eläimeen taikka sellaista yrittää; rangaistakoon vankeudella korkeintaan kahdeksi vuodeksi.""
"Toivottavasti järki voittaa Suomen eduskunnan ja lakia ei hyväksytä! Ei ole lasten kannalta järkevää, että hänellä olisi kaksi äitiä tai kaksi isää. Lastenoikeuksiin kuuluu, että hänellä on isä sekä äiti. Täytyy myös todeta ettei kaksi naista tai miestä voi biologisestikaan saada keskenään lapsia vaan siihen tarvitaan joko adoptiota (miesten kesken) tai keinohedelmöitystä (naisten kesken). Laki on mielestäni luonnotonta ja raamatun tahdon vastaista. Toivon ettei homo pareille myönnetä adoptio oikeutta."

Joko riittää. Eli näyttää siltä, että tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat ovat suurelta osin raamatuntulkitsijoita. Myös yksi vanhentuneen rikoslain tulkitsija löytyy joukosta.
Ovatko nämä vanhojen kirjoitusten tulkitsijat huomanneet, että maailma muuttuu. Kaikki asiat muuttavat ajan kuluessa. Emme enää käytä myöskään Hammurabin lakia. "Silmä silmästä jne.. "
Asioiden muuttumusta ja eettisten ja moraalisten arvojen muuttumista kuvataan usein sanalla evoluutio. Sitä, että tuijotetaan johonkin kaksituhatta vuotta vanhaan kirjoitukseen sanotaan stagnaatioksi. Se tarkoittaa jämähtämistä ja kehityksen estämistä.

Uskonnolliset ja eettiset arvomme ovat tarkoitetut sopeutumaan yleiseen asenneilmastoon. Jos niitä ei päivitetä, ne vanhenevat. Tämä on monille uskonnoille vaikea paikka. Pitäisi uudistua, mutta ei tiedetä miten. Jokaisesta seurakunnasta löytyy monta vanhaa jyyrää, jotka ovat sitä mieltä, että kaikki uudet ajatukset ovat paholaisen kätyrien keksintöä ja niiden tarkoitus on johtaa harhaan ja moraalin rappeutumiseen.

Totuus kuitenkin on, että maailman kehityksen vauhdista on jo moni uskonto tippunut, oikeastaan myös uskontoon perustuvat moraalikäsityksetkin. Se mikä toimi vielä viime vuosituhannella, ei toimi enää tänä päivänä. Raamattu on sanoja ja paperia. Totuus on jossain aivan muualla. Sanat ja merkitykset muuttuvat ajan kuluessa. Kukaan, siis ei kukaan voi noudattaa raamattuaan kirjaimellisesti. Yritetään silti roikkua kiinni niissä kohdissa, joita voidaan vielä käyttää. Totuuden rippeissä. Käytetään niitä kohtia, jotka vielä sopivat tai yritetään ainakin tulkita niitä kohtia, jotka vielä jotenkin kääntyvät nykykulttuuriin. Jos joku sanoo: "Raamatussa sanotaan.." Juu, niin sanotaan ja paljon muutakin, mitä ei enää voida toteuttaa. Ja kuka sen kaiken kirjoitti. Kuka voi sanoa, mikä on siinä totta ja mikä sepitettä?
Olisiko aika päivittää, se mihin uskotaan. Yhteiseen hyvään vai johonkin vanhentuneeseen lakikirjaan?

Ihminen älköön tuomitko toista ihmistä. Rakkaus ja tasa-arvo kuuluvat kaikille, niin sanoo minun "raamattuni".   Voiko joku kiistää?

PS. Mitä adoptio-oikeuteen ja lapsen oikeuksiin tulee, voi tietääkseni myös yksinasuva henkilö adoptoida lapsen. Lisäksi Suomessa elää lukuisia perheitä, jossa on vain yksi vanhempi. En oikein ymmärrä tätä: "Lapsella on oikeus isään ja äitiin"- rallatusta. Mielestäni on hyvä jos lapsella on enemmän kuin yksi vanhempi olivatpa ne sitten kumpaa sukupuolta tahansa. Eihän se, että vahemmat ovat samaa sukupuolta keskenään tee heistä yhtään sen huonompia vanhempia, vai kuinka?


tiistai 25. marraskuuta 2014

OMG

Minun jumalani on niin suuri ja kaikkivoipa, että se ei halua, eikä vaadi minulta mitään!
Onko sinun jumalasi vaativa, julma, kostonhimoinen, pikkumainen niuhottaja. Pitääkö kumartaa tiettyyn suuntaan, rukoilla oikeaan aikaan, ostaa aneita, noudattaa ruokavaliota, käydä kirkossa, veisata virsiä ja lukea raamattua? Pitääkö välttää sianlihaa, peittää pää huivilla, pyhittää lepopäivää, tutkia sukua ja konfirmoida jo kuolleet esi-isät? Pitääkö maksaa kymmenyksiä, synnyttää jatkuvasti lapsia, tuomita tai tappaa vääräuskoiset, silpoa sukuelimet? Onko jumalasi mielestä syntiä tanssia, katsoa tv:tä, ajatella seksiä, mainita jumalan nimi, juoda viinaa, ottaa vastaa verensiirto, käyttää ehkäisyä, tehdä abortti tai päättää oma elämänsä?

Minun jumalani on niin kaikkivoipa, että se sallii minun tehdä vapaita valintoja! Ja kaikki vaihtoehdot ovat tarkoitettu valittaviksi. Ei ole oikeaa, eikä väärää, on vain valintoja ja niiden seurauksia.
Fyysisen elämäni tehtävä on tulla itsekseni tai paremminkin olla itseni, toteuttaa ja ilmentää sitä mikä oikeasti olen. Olla oma paras itseni. Teen sen parhaiten kokemalla ja tuntemalla, myös sitä mitä en ole.

Olen tähän asti kuvitellut olevani kasa materiaa, joka liikkuu ajassa ja paikassa, kunnes tajusin, ettei asia olekaan niin. Minä en ole materiaa, vaan materia liikkuu minussa ja joka puolella ympärilläni, koska olen ympäristöni kanssa samaa tavaraa. Havaitsemani materia minussa on koneisto, joka antaa minulle rajallisesti reagoivat aistit, joilla tulkitsen aikaa ja paikkaa.
Koska aistini ovat rajalliset, en voi havaita itseäni, havaitsen vain materiani. Jos havaitsisin itseni ymmärtäisin, että olen paljon enemmän kuin materiani. En edes mahtuisi itseeni (tai siihen, minkä kuvittelen olevan minä)
Jos tällä selityksellä ei saa pysyvää lääkitystä, johan on kumma. :)

Olen oman elämäni jumala.  Minä olen elämä. Ja rakkaus. 
Ja niin olet myös sinä. Olemme kaikki samaa ja yhtä.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Turvallisuusharha

Ajatus lähti arkipäiväisestä keskustelusta kun mieheni oli ostanut rasvatonta jogurttia. Itse en sitä yleensä osta, koska ole havainnut, että moni "rasvattomista" jogurteista sisältävät keinotekoisia makeutusaineita, jotka eivät maistu, eivätkä tunnu hyvältä. Tämänkin purkin kyljestä löytyivät: Asesulfaami-K ja aspartaami.
Mieheni sanoi: " Kai en ovat  niitä (makeutusaineita) tutkineet, etteivät ne ole vaarallisia.."
Minä: "???"
Minä: "Ketkä ne? Ne markkinamiehet vai? Vai joku elintarvikeviranomainen tai Valio?"
Aiheesta on paljonkin tutkimustietoa, joka puhuu sen puolesta, että keinotekoiset makeutusaineet: jos eivät nyt aivan myrkyllisiä ole, niin eivät myöskään terveellisiä.

Kuvittelemme usein, että kaikki, mikä markkinoille päätyy on varmasti tutkittua ja turvallista. Meillähän on Evira, maahantuontisäännökset ja korkeatasoinen elintarviketurvallisuus. Niin näiden elintarvikkeiden kuin kaiken muunkin ihmisen tuottaman moskan historia vaan ei kuitenkaan ole niin kaunis ja siloinen. Tulipa mieleeni alumiini, amalgami, formaldehydi, asbesti, DDT, Talidomidi ja radium ynnä muuta sellaista. Monet myrkyt löytyvät, ikävä kyllä laajamittaisin ihmiskokein. 

Elämme monin osin kuvitellen, että "kyllä tätä on tutkittu, ei ne muuten tätä meille syöttäisi"- periaatteella. Ikävä kyllä tämän päivän maailmaa pyörittää raha, eikä mikään yhteishyvän kaunis korulause. Kuvittelemme, että asiantuntijat tietävät, lainsäätäjät suojaavat ja virkamiehet toimeenpanevat vain meidän parhaaksemme, meidän turvallisuuteemme vuoksi. VÄÄRIN! Lähtökohtaisesti se, mitä me tai joku muu "TIETÄÄ" on käsitys, joka syntyy jonkun havaintoaineiston perusteella. Kukaan ei voi tietää kaikkea, eivätkä kaikki tiedä mitään. Jos joku tietääkin jotain häntä ei välttämättä kuunnella vaan uskotaan joitain toista tahoa, joka osaa esittää asiansa varmemmin, kuuluvammin ja houkuttelevammin. On satunnaista minkälaiseen johtopäätökseen lainsäätäjä, "asiantuntija" tai virkamies tulee "tutkittuaan" asiaa.

Tämä asiantuntija versus tavallinen tallaaja on mielemme tuottama harha, johon sokeasti uskomme. Kunnes:Kaikki merkit kiistatta viittaavat siihen, että "se joku viisas" olikin väärässä. Ihmisiä kuolee, sairastuu ja vammautuu näiden "asiantuntijoiden" virheiden vuoksi ja he harvoin joutuvat vastuuseen virheellisen tiedon levittämisestä. Rahamotiivi on myös viheliäinen juttu. Rahalla voidellut tutkimustulokset aiheuttavat kärsimystä, sairautta ja kuolemaa.

Mihin sitten voimme luottaa? Minä ainakin luotan itseeni. Kaikkiin asioihin voi (ja kannattaa) suhtautua kriittisesti. Vältän lisäaineita. Ja erityisesti lisäaineita, jotka maistuvat pahalta ja aiheuttavat vatsavaivoja, kuten aspartaami. En tarvitse yhtään asiantuntijaa kertomaan, että on täysin turvallista syödä sitä.
http://www.pronutritionist.net/efsa-aspartaami-on-turvallista/
http://www.elinahytonen.fi/2013/01/uusimpien-tutkimusten-mukaan-aspartaami-tekee-sairaaksi/
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1570055/pdf/ehp0114-a0516a.pdf

maanantai 10. marraskuuta 2014

maanantai 3. marraskuuta 2014

Oikeus kuolla

Sanottakoon nyt heti alkuun, että tämä asia on kuuma peruna. Eikä millään muotoa minulle henkilökohtainen. Olen silti miettinyt tätä viime aikoina jo uuden ammattinikin puolesta. Viimeksi mietin tätä tänään kuunnellessani Yle Puheen Politiikkaradiota, jossa puhuttiin kestävyysvajeesta ja eläkeiän nostosta, joka perustuu elinikäodotteen nousuun. Jatkuvasti puhutaan siitä, kuinka paljon suurten ikäluokkien eläkkeet ja  vanhuspalvelut tulevat maksamaan. Itsekin vanhuspalvelujen parissa työskennelleenä tiedän millaista elämän viime vuodet voivat olla suurissa kasvottomissa hoivayksiköissä.

Muistisairaat, joiden terveys ja toimintakyky hitaasti heikkenee kokevat monenlaisia pelkoja ja tuskaa, mutta saattavat fyysisesti pysyä toimintakykyisinä. Toisaalta on myös rapistuvan fysiikan, erilaisten degeneroivien sairauksien seurauksena aiheuttavien kipujen kanssa taistelevia henkilöitä. Onko heillä oikeus päättää milloin haluavat poistua tästä elämästä? Haluaisitko itse maata hoivakodin pedissä kuukausia, vuosia tai vuosikymmeniä syötettynä ja vaipoitettuna? Tai haluaistko elää niin, ettet tuntisi perheenjäseniäsi, et osaisi puhua tai ilmaista itseäsi? Tai niin, että muuttuisit päivä päivältä järjettömämmäksi kunnes et enää tietäisi kuka olet tai mitä lusikalla tehdään?

Toisenlaisen näkökannan asiaan antaa uutinen jonka satuin näkemään aukaistessani Espanjan tv:n uutissivuston. Uutinen amerikkalaisesta 29-vuotiaasta Brittany Maynardista, joka teki avustetun itsemurhan sairastuttuaan aggressiviseen aivosyöpään. Sama uutinen löytyy varmasti kaikilta uutissivustoilta ja netistä.

Jos koiralle tulee kasvain päähän ja siitä tulee aggressiivinen vastuullinen koiranomistaja vie sen eläinlääkärille lopetettavaksi. Jos kissa alkaa vanheta ja sen hampaat tippuvat suusta, eikä se pysty enää syömään, se lopetetaan. Miksi teemme näin? Rakkaudesta. Välttääksemme aiheuttamasta tuskaa eläimelle tai itsellemme.
Miksi ihmisen annetaan kärsiä ja katsotaan vain vierestä. Moni vanhus sanoo elämänsä loppupuolella: "Pääsisinpä jo pois. Olen elänyt täyden ja hyvän elämän, en jaksa enää." Mutta me emme tee mitään, vain odotamme.Miten jaloa se on?  Miten pyhää on elämä? Onko kärsimyksen määrällä mitään rajaa? Miksi pidämme elämän päättämistä tabuna. Itsemurha on tabu. Entä hidas itsetuho? Mitä eroa sillä on nopeaan ja medikaaliseen kuolemaan? Aika, jossa se tehdään? Onko väliä tapahtuuko se nopeasti vai hitaasti?

Jos tietäisin varmasti, että päädyn itse hoidettavaksi vanhustenhuollossa vaikeasti muistisairaiden osastolle, lukkojen taakse, ravaamaan levottomana pitkin käytäviä ja levittämään ulostettani pitkin seiniä, voisin harkita vaihtoehtoista tapaa lähteä ennen järjettömyyden aikaa. Kuinka moni ihminen valitsisi helpon ja siistin tavan lähteä jos siihen olisi mahdollisuus. Kuinka paljon kärsimystä se säätäisikään, kuinka paljon resursseja..rahastahan ei tässä yhteydessä saa puhua, koska silloin asia muuttuu tulikuumaksi perunaksi.

Puhutaan sitten inhimillisyydestä, puhutaan oikeudesta päättää elämästään ja kuolemastaan. Puhutaan edes, eikä vaieta!

(Keino)valon lapsi

Paluu Suomeen ei voisi olla ankeampaa kuin se on marraskuussa. Päivä on lyhyt, sumuinen, sateinen, hämärä ja kylmä. Jatkuvasti palelee sekä sisällä, että ulkona. Väsyttää, jopa keskellä päivää. Aloitin heti D-vitamiinin ottamisen, mutta en huomaa siitä mitään hyötyä.

Käyn kaupassa ostamassa vihanneksia ja hedelmiä, mandariineja Espanjasta. Kassalla istuu nuori, miltei valkonaamainen, kasvolävistyksillä varusteltu tyttö, joka tervehtii minua innottomasti. Ajattelen, että eipä ihme kun on ollut täällä koko syksyn. Mietin sanoisinko sille piruuttani "Hola!" ja "Gracias! Hasta luego!" Kun palaan kotiin neljältä on aika sytytellä kaikki mahdolliset valot ja pari kynttilää. Laitan Mindalia Radion soimaan netistä ja yritän pysyä hereillä ja positiivisella mielellä: " Pensamiento positivo puede cambiar tu vida.."

Ajattelen muutamia edessä olevia viikkoja, joiden aikana teen vielä kaksi viikkoa työssäoppimista ja sekä näyttöviikon. Seuraavalla viikolla on arvionti ja sen jälkeen paperit tutkintolautakunnalle. Ja sitten tutkinto on valmis! Sen jälkeen olen  valmis lähtemään takaisin Espanjaan jos vain saan työpaikan.  Tämä ajatus saa minut suhtautumaan pimeyteen ja ikkunoita helistyttävään syystuuleen vähän kevyemmin. Kaipaan ulkoilmaa, mutta matka autolta sisälle on tarpeeksi. Vettä vihmoo päin näköä ja kylmä, puuskainen tuuli tuntuu lävistävän vaatekerrokseni vaikeuksitta.

Huomaan että jatkuva, nuhainen hämärä saa minut raivoihini. En näe kunnolla ja olo tuntuu väsyneeltä ja innottomalta. Kaipaan valoa ja värejä. Huomaan kuinka täällä automaattisesti hautaan pinkit ja turkoosit vaatteeni kaapin perälle ja puen päälle mustaa ja harmaata. Hautaudun sohvan nurkkaan varusteinani syötävää, villasukat ja torkkupeitto. Jos kehtaisin ottaisin vielä lasin viskiä. Ajatus tänne jäämisestä saa minussa aikaan inhon väristyksiä.Edessä seuraavina kuukausina : Jäätä, lunta ja pakkasta! Ja pimeää!

Nähtäväksi jää miten nopeasti maastamuuttomme toteutuu, mutta uskon, että se kuitenkin tapahtuu..jollakin aikataululla. Mies on luvannut lähteä mukaani jos saan työpaikan. Silläkin uhalla, että joutuu todennäköisesti irtisanoutumaan vakituisesta työpaikastaan. Lähtö tarkoittaa myös sitä, että hankkiudumme eroon lähes kaikesta kiinteästä omaisuudestamme ja repäisemme itsemme irti turvallisesta ja tutusta tavasta elää. Fear nothing, risk everything!

Valoa kohti!




torstai 30. lokakuuta 2014

En voi uskoa: Viimeinen työpäivä huomenna!

Niin, se kaikki päättyy aikanaan. Tänään aloittelin ympäri asuntoa levittelemieni tavaroiden läjittämisen. Hankkiuduin eroon yksistä kengistä ja parista paidasta. Ajattelin, että laukku tulee täyteen, mutta nyt ei kyllä näytä siltä. Koepakkasin kaikki vaatteeni laukun päälle ja totesin, että hyvä jos on tarpeeksi pehmustetta edes tietokoneelle. Epävirallisesti pakkaaminen on siis aloitettu. Olen viskellyt laukkuun vaatteet, joita en enää usko tarvitsevani tällä reissulla. Olen myös tyhjennellyt vetolaatikot ja pöytätasot, joihin on tullut kuukauden aikana kasattua jos jonkin näköistä kamaa.

Lähikaupasta hain tuliaisia ja huomenna varmaan käyn katsomassa jotain kivaa rantakadulta muistoksi tästä ihanasta ajasta. En voi sanoa muuta kuin, että on kamala lähteä täältä. Toki ikävöin rakasta puolisoani, joka odottelee minua kotona, mutta muuten kuljen katuja liki itku silmässä. Viimeistä kertaa tämän puodin ohi.. viimeistä kertaa maitoa tästä kaupasta.. viimeinen viini tässä baarissa. On kai pakko palata.. Asunnon hankin/hankkisin toki vähän rauhallisemmalta paikalta, mutta jostain tästä lähistöltä kuitenkin. Vaikka kaikki täällä ei ole vain hienoa, upeaa ja kaunista, vaan on myös rumaa, likaista ja surkeaa niin silti jollain tavalla koin kuuluvani tänne. Teidän toki, että se on vain tunne omassa päässäni, mutta ei sitä aivan joka paikassa koe.

Suurin ärstytyksen aihe täällä on lähes jatkuva äänisaaste. Espanjalaiset eivät todella ymmärrä hiljaisuuden päälle. Asuinpaikkani äänimaailma koostuu autojen ja skootterien pärinästä ja torvien töötötyksestä, illallistavien ihmisten puheensorinasta, diskon jytkeestä, epävireisestä espanjalaisesta laulusta ja rumpujen pärinästä, ravintoloiden roska-astioiden raahamisesta pitkin laatoitettua katua (öisin..), kirkonkelloista, koirien räksytyksestä sekä humalaisten turistien pitämästä älämölöstä. Vähiten; huom: vähiten haittaa aamuviideltä kadulla kulkeva lakaisukone. Epäilen osaanko ollenkaan nukkua päästyäni kotimaisen kerrostalon turvalliseen hiljaisuuteen.. Muutaman espanjalaisen tuttvavallinen rupattelu vastaa suomalaisen raivostuneen väkijoukon mylvintää. Yhden kerran kurkin varovasti ikkunoista, että missä tapellaan kunnes äkkäsin kolme rouvaa vaihtamassa kuulumisiaan ikkunani alla. Muita äänimaailman mieleen nostamia kuvia ovat kolmas maailmansota, ukkonen, ilotulitus, tulipalo, äärimmäinen hätätila, pommitus... Tässäpä kokemus neuroottiseen hiljaisuuteen ja korpielämään tottuneelle suomalaiselle.

No, yritän nukkua toiseksi viimeisen yöni korvatulppieni kanssa ja tehdä vielä yhden aamuvuoron ihanassa harjoittelupaikassani. Sitten viimeiset päivät ovat täynnä haikeutta ja tunnekuohua. Miksi kaikki hyvä päättyy niin nopeaan. Pääsenkö palaamaan tänne ja jos niin milloin?










sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Työssä Espanjassa.

Maanantaina alkaa viimeinen viikko työssäoppimista. Koska minua koskee vaitiolovelvollisuus voin kertoa vain yleisluontoisesti asioista ja tapahtumista ryhmäkodissa. Olen tykännyt tosi paljon työkavereistani. Minut on otettu hyvin vastaan ja olen saanut palautetta. Olen keskustellut työn tekemisestä ja asumisesta täällä aurinkorannikolla. Olen saanut paljon lisätietoa suomalaisten elämästä täällä.

Tänne on paljon pyrkijöitä Suomesta, mutta monella haave jää vain haaveeksi. Parhaiten toteutuksessa auttaa tietty uhkarohkeus tai voisiko sanoa hullunrohkeus. Suomesta käsin on vaikea hakea töihin tänne, koska haastattelua on melko hankala järjestää. Jos hakemus on tyyliin: "Haaveilemme mieheni kanssa viiden vuoden kuluttua muuttavamme Espanjaan jos meille molemmille löytyy varma työpaikka." , voi asian unohtaa samantien. Täällä on oltava paikan päällä vaikkapa pitkän lomamatkan tai työnhakumatkan ajan ja valmis toimimaan nopealla aikataululla. On osattava olla vakuuttava ja tosissaan. Täällä voi työskennellä kokoaikaisesti, mutta useimmat alat tarjoavat sesonkityötä. Hoiva-ala on siitä hyvä, että työtä tehdään yleensä ympäri vuoden. Palkkaa on turha toivoa suomen palkkatason mukaan. Täällä esim. hoitajien palkat ovat paljon matalammalla tasolla kuin Suomessa, mutta toki veroprosenttikin on alhaisempi, kuten myös yleinen hintataso.

Monet tänne muuttaneet ovat ottaneet muuttaessaan suuria riskejä. Monet onnistuvat jäämään pysyvästi, osa tekee töitä vain jonkin aikaa. Kokemuksena täällä työskentely on kullan arvoista. Ei kannata ajatella, että on häviäjä jos palaa puolen vuoden päästä Suomeen. Matkailu avartaa ja maahanmuutto muuttaa koko elämän.

Sitä kuinka kaukaiselta Suomi tuntuu ei voi ymmärtää, ellei oleskele toisaalla jonkin aikaa. Minä en pode koti-ikävää. Toki kaipaan rakkaitani, mutta kotini on siellä missä olen. Kulttuurishokkia en myöskään ole kokenut. Kuljen täällä kuin kala vedessä. Sanon tutulle kerjäläiselle, että tänään minulla ei ole yhtään rahaa ja hän sanoo, ehkä sitten huomenna. "Quizás mañana."

Poikkea kaupoille

Otaksun, että kulttuurikokemukseni karttuvat pikkuhiljaa. Olen asioinut lihatiskillä, apteekeissa, lukuisissa kahviloissa, baareissa, kaupoissa ja jäätelökioskeissa. Asiakkaan mukana pääsin lääkärin vastaanotolle terveyskeskukseen. Olen myös uskaltautunut pariin otteeseen leipäkauppaan.

Tänään poimin töistä tullessani mukaani rapeakuorisen moniviljaleivän, joka siivutettiin minulle valmiiksi. Menin kauppaan sisään hetken mielijohteesta. Näytän sormella leipää tiskistä ja sanon jotain.  Myyjä ottaa leivän ja kysyy siivutetaanko se. Tarvitsen toisen kerran. Hän toistaa kysymyksen ja aivoni vastaanottavat viestin. Si, si! Leipä läpäisee siivutuskoneen ja sujahtaa pussiin. Yritän vältellä pelottavan näköistä maksukonetta, joka seisoo kassaneidin edessä niin, että neidistä näkyy vain kaula, pää ja valkoinen suojahattu. Tarjoan euron rahaa tiskin takana minua palvelleelle miehelle, mutta hän ohjaa kuitenkin minut masiinan eteen. Onneksi jonossa edelläni on asiakkaita, joita ystävällisesti ohjataan masiinan saloihin. Näyttöön tulee hinta ja rahat pitää syöttää itse koneeseen. Seteleille  on oma aukko, kuten bensa-automaateissa ja kolikot tiputetaan valaistuun kitaan. Kone on kammottavan pelottava, mutta osaa palauttaa vaihtorahan luukkuun jos vain tohtii työntää kätensä sen sisuksiin. Asiakkaat edelläni ovat kai myös ensikertalaisia rahakoneen kanssa ja hämmästelevät sitä. "Increí-(iiii)ble!", pääsee suustani ihan itsestään ja saan hyväksyvää hyminää edeltäjiltäni.

Pudotan vuorollani pelokkaana euron molokin kitaan ja jään hämmentyneenä odottamaan, että kone sanoisi jotain. Ei vastausta. Myyjä sen sijaan hymyilee voitonriemuisena ja huikkaa: "Gracias! Hasta luego!"( josta täällä lausutaa vain "Taluego!")

Kävelen tyytyväisenä kohti kotia ja maistelen matkalla monta palaa leipää. Nam! Unikosiemeniä täynnä oleva leipä tuo mieleeni erään herkullisen struudelin, jota olen saanut kerran maistaa. Olen onnellinen, kuplivan onnellinen!




tiistai 14. lokakuuta 2014

Arkea Espanjassa

Työssäoppiminen tuntuu ihan työnteolta. Olen tehnyt enimmäkseen aamuvuoroja, enkä todella koe olevani kovinkaan aamuihminen. Menen kahdeksaksi, mikä nyt ei edes ole kovin aikainen aamu, mutta ylösnousut aamulla ovat pientä tuskaa. Nyt olen saanut nukuttua suhteellisen hyvin, eikä meteli ulkoa ole haitannut uniani. Viime yönä kylläkin heräsin sateen ääneen neljän aikaan aamuyöllä. En saanut hetkeen nukuttua kun jäin miettimään mieheni mukana Suomeen palauttamaani sadeasua. Luulin todella, että en tarvitse sitä. 
Suunnittelin siinä aamuyön tunteina miten pääsen kuivana töihin ja takaisin. Päätin ottaa kuivat vaihtovaatteet muovipussiin. Onneksi aamulla ei kuitenkaan satanut.

Kävelen työmatkani noin 20 minuutin matkan joka aamu ja ilta. Reitti kulkee pääkatuja ja kaikkialla on valot. Silti minusta tuntui vähän jännittävältä ensimmäisinä pimeinä aamuina ja iltoina. Aamulla kaduilla työskentelevät liikkeitään avaavat kauppiaat, tavarantoimittajat, roskisten tyhjentäjät ja kadunlakaisijat. Kadut pestään joka aamu ja sateisen yön jälkeen katuroskisten pussit tyhjennetään sekä roskista, että niihin kertyneestä vedestä. Leipomot ja kahvilat availevat oviaan. Yhden kuppilan edessä on aina monta ukkoa odottamassa milloin kuppilanpitäjä saapuu. Mietin ovatko ukot asunnottomia vai muuten vain janoisia.

Pankin sisäeteisessä töröttävät jalat, likaiset sukat ja riisutut kengät. Jonkun asunnottoman yömaja. Täällä näkee kerjäämässä kokonaisia perheitä koirineen ja tavaroineen. Toiset rakentavat rannalle hiekkataideteoksia ja keräävät katselijoilta pieniä avustuksia niiden avulla ja toiset vain istuvat kadulla lappu kaulassa tai lakki maassa.  Pariskunnalle, joka istuu kadulla koiransa ja tavaroidensa kanssa jätän kolikot taskustani. Samalla mietin missä pankin eteisessä he torkkuvat sateisina ja kylminä öinä.



Kaupungin laidoilla ja keskustassakin  on paljon tyhjiä liiketiloja. Monessa liikkeessä on loppuunmyynti. Rantakadun myyntipisteitä hallitsevat aasialaiset kauppiaat, jotka vaikuttavat usein olevan koko perheen pyörittämiä yrityksiä. Aasialaiset sopeutuvat, oppivat kielen ja tavat. He myyvät halpaa tavaraa melkeinpä kellon ympäri, ilman vapaapäiviä. Heille tämä on hyvä maa siestoineen ja juhlapyhineen ja kauppa käy vaikka joka puodissa on melkein samat tavarat.

Pieni poika tekee läksyjään kiinakaupan edessä.
 
Suomessa voin olla köyhä opiskelija, mutta täällä kuulun etuoikeutettuihin. Kuulun niihin, joiden ostoksiin kuuluu muutakin kuin kaksi olutta ja yksi tomaatti. Tällaiset ostoksetkin on nähty. Voin ostaa rantakadulta halpaa kiinakamaa mielin määrin ja syödä ja juoda ravintoloissa. Minulla on kahden makuuhuoneen asunto, tietokone, puhelin, kamera, luottokortti ja taskussa käteistä.

Tämä ei ole mikään kiinakauppa.





maanantai 13. lokakuuta 2014

Nirso-Nipsu päivitys



Toista päivää nälkälakossa. Ei kelpaa nämä etelän hetelmät Nipsulle. Ei edes tuo Brekkies, joka ensimmäisinä päivinä upposi hyvin. Mun pitää kai lähteä Mercadonaan ostamaan Felixiä. Voi, ei...