Työssäoppimassa; hoito ja huolenpito
Meneillään on tutkintotilaisuusviikko. Paikka on ihana jos niin voi dementiakodista sanoa. Olen nähnyt tähän mennessä sekä huonoa, että hyvää hoitoa ja tämä paikka kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan. Olen itse oppisopimuskokemukseni(kin) jälkeen valmiimpi kohtaamaan huonokuntoisia, äkäisiä asukkaita, säärihaavoja, ulostetta, keltaisia varpaankynsiä, virtsan hajua ja aamutossulla lattiaan liiskattua kaurapuuroa.
Olen varmempi, ammatillisempi, todellinen lehmänhermoilla varustettu hymyilevä buddha-hoitaja.
Kuva itsestäni on muuttunut. Palaute, jota saan työstäni ja opettajilta on hämmentävää tai sanotaanko hämmentävän positiivista. Olen ilmeisesti löytänyt paikkani.. tai ainakin alani.
Ihmiset tarvitsevat hoitoa, huolenpitoa, huomiota, kuulemista ja ymmärrystä. Se kaikki vaatii aikaa jos sitä ei ole, menee työ tulipalojen sammutteluksi. Työssäoppimispaikassani on aikaa ja se on ihanaa. Ehdin laittaa papiljotteja, kuljeskella asukkaiden vieressä käytävillä, hieroa käsiä, leikata kynsiä, jutella, siivota kaappeja, silittää poskia, lukea kirjaa, rasvata jalkoja, oikoa vaatteita ja mikä tärkeintä; kuunnella.( Pitikö tähän sittenkin kirjoittaa "istua kahvilla"? ;))
En ole kuin aavistuksen jännittynyt tutkintoviikostani. Uskon, että kaikki menee hyvin. Koulua on tänä vuonna enää yksi ilta ja sekin on ns. yhteenvetoa jaksosta ja glögit päälle. Ensi vuonna on vuorossa osaamisala. Olen suunnitellut hakevani vaihtoon Espanjaan. Katsotaan, miten siinä käy..Valmistun viimeistään ensi vuonna näihin aikoihin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi. Tulevilta töiltäni en toivo muuta kuin merkityksellisyyttä.
Kaikille niille, jotka kokevat tuskaa nykyisessä työssään: Etsi kutsumuksesi ja vaihda alaa, se kannattaa! Love what you do, do what you love.
Olen varmempi, ammatillisempi, todellinen lehmänhermoilla varustettu hymyilevä buddha-hoitaja.
Kuva itsestäni on muuttunut. Palaute, jota saan työstäni ja opettajilta on hämmentävää tai sanotaanko hämmentävän positiivista. Olen ilmeisesti löytänyt paikkani.. tai ainakin alani.
Ihmiset tarvitsevat hoitoa, huolenpitoa, huomiota, kuulemista ja ymmärrystä. Se kaikki vaatii aikaa jos sitä ei ole, menee työ tulipalojen sammutteluksi. Työssäoppimispaikassani on aikaa ja se on ihanaa. Ehdin laittaa papiljotteja, kuljeskella asukkaiden vieressä käytävillä, hieroa käsiä, leikata kynsiä, jutella, siivota kaappeja, silittää poskia, lukea kirjaa, rasvata jalkoja, oikoa vaatteita ja mikä tärkeintä; kuunnella.( Pitikö tähän sittenkin kirjoittaa "istua kahvilla"? ;))
En ole kuin aavistuksen jännittynyt tutkintoviikostani. Uskon, että kaikki menee hyvin. Koulua on tänä vuonna enää yksi ilta ja sekin on ns. yhteenvetoa jaksosta ja glögit päälle. Ensi vuonna on vuorossa osaamisala. Olen suunnitellut hakevani vaihtoon Espanjaan. Katsotaan, miten siinä käy..Valmistun viimeistään ensi vuonna näihin aikoihin. Mitä sen jälkeen tapahtuu, jää nähtäväksi. Tulevilta töiltäni en toivo muuta kuin merkityksellisyyttä.
Kaikille niille, jotka kokevat tuskaa nykyisessä työssään: Etsi kutsumuksesi ja vaihda alaa, se kannattaa! Love what you do, do what you love.
Ihanaa, että tunnet olevasi oikealla alalla! Minä olin kesällä 2012 pitkän työttömyyden jälkeen tukityöllistettynä vanhusten hoidossa. Ulkoilutin heitä, vein sairaalaan ja kauppaan yms. Koulutukseltani olen muotoilija, joten hoitoala ei ole koskaan ollut minun mielessänikään, mutta ihmeen hyvin se kesä meni ja minusta pidettiin kovasti. Hoitajat suosittelivat minulle jopa lähihoitajakoulutusta!
VastaaPoistaEn kuitenkaan ryhtynyt siihen, tiesin että raja menee siinä. Minusta ei ole pesemään ketään, vaihtelemaan siteitä ym. Kuuntelijan ominaisuudessa olen paras.
Viime kesänä kokeilin pari päivää myös dementiakodissa suljetulla osastolla, mutta se oli jotenkin ihan liikaa minulle. Päätin, että ei enää hoitoalaa, vaikka sainkin kesältä 2012 paljon ihania muistoja ja ystäviä vanhuksista.
Kiitos kommentista! Olen lukion jälkeen hakenut sairaanhoito-oppilaitokseen, mutta en silloin ollut "riittävän kypsä". Parikymmentä vuotta myyntityötä kypsytti ja nyt opiskelen alalle karvanoppa-amis-koulun kautta. Oikeastaan hakeminen tapahtui hetken mielijohteesta. En myöskään ajatellut sopivani/pystyväni pesuihin, vaipanvaihtoon tai haavahoitoon, mutta ensimmäisten kokemusten jälkeen huomasin, että eipä tuo nyt niin kummallista ollut. Oikeanlainen työyhteisö ja hoitokulttuuri ovat tosi tärkeitä viihtymisen kannalta. Voittoa hakeviin suuriin yhtiöihin en halua töihin enää koskaan.
PoistaTulee elävästi mieleen se kun oli hieman toista vuotta 19-vuotiaana tuollaisella osastolla...ikimuistoinen kokemus. Hyvine ja huonoine muistoneen. Minulle jäi melkein pahimpina mieleen eräs vanhus, joka söi omaa ulostettaan ja sotki sille kaikki paikat, mihin yletti. Siinä sai suurinpiirtein tikulla pestä sänkyä. Ei kiva. Kiva kuulla, että olet viihtynyt tällä työssäoppimisen jaksolla.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Sinulle on sitten osunut oikein p****savotta! Eihän se kivaa ole, mutta..homma on vaan hoidettava.
PoistaOlen tosiaan viihtynyt hyvin, vaikka olin hyvin epäluuloinen kun sain tietää, että "joudun" dementiakodille harjoittelemaan. Hyvä kokemus siis tämäkin!
Paljon onnea tutkintoviikkoon, vaikka johan tuo onkin lopussa :) Toivottavasti saat hyvät arvioinnit.
VastaaPoistaKyllähän sitä nykyjään kaikki, jotka vähänkin haluavat kouluttaisiin hoito-alalle. Millehän alalle minäkin sitten vaihtaisin, kun olen ollut jo noin 30 vuotta hoito-alalla, eikä nyt tunnu löytyvän enää töitä, ainakaan lähialueelta? Ikää kun on jo yli 55 v. eikä oikeasti kannata enää hyvin montaa vuotta opiskellakaan uudelle alalle. Oottelen tässä, jos aukeais joku tukityöllistämispaikka mullekin, jotta pääsis vaikka ulkoiluttamaan vanhuksia.
Ja sitten spekuloidaan työurien pidentämisestä..
VastaaPoista