Oppimispäiväkirja 7: Vaihteeksi vapaata.

Pääsiäisen työajanlyhennysten vuoksi minulla on useampi vapaapäivä peräkkäin. Aion levätä ja unohtaa työasiat kokonaan. Koulua on kyllä kolmesta vapaapäivästä kahtena, mutta sen kyllä kestää. Ehdin ehkä tehdä myös rästiin jääneitä koulutehtäviä. Ajattelin nauttia kevään ihanista aurinkoisista päivistä, käydä kirjastossa ja valmistella seuraavaa tutkintotilaisuussuunnitelmaa, ainakin hankkimalla tarvittavat kirjat.

Huomaan, että kun pitkän työrumban jälkeen pääsee vapaille ei ensin osaa tehdä mitään. Yhden päivän vapaani ovat yleensä menneet nukkuessa ja kotia siivotessa. Nyt olisi aikaa ja ehkä jopa energiaakin lähteä ovesta ulos ja maailmalle. Oma elämä, ihanaa!

En ole ehtinyt kovin paljoa miettiä tätä jatkuvaa menoa, mutta tiedostan, että oppisopimuspaikassani on isoja ongelmia. Osaamisalavalintaani ja työssäoppimisjaksojani pyritään rajoittamaan ja ohjailemaan työpaikan haluamaan suuntaan. Toisin sanoen: En saa tehdä omia valintoja, vaan työpaikka sanelee ehdot. Ainoa, mitä saan on todella paljon töitä, satunnaisella ohjauksella. Aluksi sanottiin, että minun ei milloinkaan tarvitse olla osastolla yksin vaan minulla on aina ohjaaja. Nyt olen ollut osastolla yksin ja myös useita vuoroja uusien kokemattomien sijaisten kanssa. Lääkkeet on yleensä käynyt jakamassa joku kokeneempi, mutta silloin on ollut kiire, eikä minua ole otettu mukaan lääkkeenjakoon, eli en ole oppinut asiasta mitään. Joskus olen kiireen vuoksi joutunut jakamaan lääkkeet dosetista asukkaille, koska muuta vaihtoehtoa ei ole ollut.

Osaston jatkuva henkilöstöpula ja vaihtuvat sijaiset ovat todellinen ongelma. Kiire vie joskus jaksamisen äärirajoille ja asukkaiden jatkuva tyytymättömyys saa minutkin surulliseksi. Ihmettelen miksi osastomme on jätetty tuuliajolle. Miksi vanhoja työntekijöitä ei siirretä osastollemme perehdyttämään uusia. Ja miksi uusia hoitajia ei opeteta tai perehdytetä niillä osastoilla, joissa rutiinit jo toimivat. Olen alkanut uskoa, että osastomme on valikoitunut ylijäämävarastoksi, johon on kerätty asukkaista ongelmatapaukset ja hoitajiksi kaikkein epäpätevimmät, itseni mukaan lukien.

Tragikomiikkaa tai ei, istuin yhtenä aamuna yöhoitajan aamuraportilla ainoana hoitajana ja siinä hänen kanssaan pohdimme, että mitenköhän minä yksin pärjään. Uhkasin jopa  lähteä kotiin. Raportin jälkeen kun olin jo menossa osastolla, saapui myöhässä työpariksi, yllätys, yllätys: Uusi sijainen. Aamuvuorossa oli taas vajaa miehitys ja epäpätevät keskenään, mutta teimme, minkä ehdimme. Saimme kuin ihmeen kaupalla  lähes kaikki päivän työt hoidettua. Jossain vaiheessa jouduin jättämään sijaisen yksin osastolle, enkä ole siitä mitenkään ylpeä.

Mutta nyt: Vapaita viettämään!!

PS: Monet tietävät minun kirjoittavan oppimispäiväkirjaa, mutta toistaiseksi harva onneksi tajuaa sen olevan julkinen. Olen alkanut tiedostaa hienoisen "kiinnijäämisen" riskin blogiini kirjoittamisen suhteen, mutta sananvapauden nimissä: Antaa palaa!


Kommentit