Näyttää keväältä, mutta vain näyttää..

Aurinko paistoi niin kauniisti ikkunoista sisään, että menin kissan kanssa ulos. Hetken ulkoilun jälkeen palasimme sisälle, koska kylmä tuuli nipisti selästä. Palasimme ikkunoiden ääreen haaveilemaan.

Kärsin väsymyksestä, vatsavaivoista ja totaalisesta kyllästymisestä. Kai näitäkin päiviä vaan pitää olla. Tietoisuus viimeisestä vapaapäivästä kalvaa todellisuuteni mustan aukon. En halua ajatella sitä: Arkea. Olen tehnyt koulutehtäviä ja pitäisi tehdä edelleen, mutta huvitus on nollassa. Motivaatio tiessään. On olo, että en halua mitään, en jaksa mitään, en pysty mihinkään. Soitin entiselle työantajalleni ja kävin yhdessä haastattelussa. Molemmista luvattiin keikkatöitä. Olen lirissä, en tiedä, mitä teen. Suunnittelin tekeväni toisen tutkintotilaisuuden ja katsoa sitten miten edetään. Kesäkuussa päättyy koeaika. Kevättä mennään jo kovaa vauhtia, mutta ei vaan tunnu siltä.

Haaveillaan nyt sitten vaikka tästä...

Kommentit

  1. Jotenkin tuntuu, että alat jo uupua. Oletko joutunut liian rankkaan paikkaan. Jos tuntuu että sun niskaan laitetaan liikaa vastuuta (jos oot opiskelija) Ei voi olla yksin vastuussa. Puhu osaston vastaavan tai muun pomon kanssa, jos ei auta luotamus(miehen)naisen kanssa jne. Jo pelkkä työ on raskasta ja sit vielä opiskelu...ja tentit...eipä kateeksi käy.

    VastaaPoista
  2. Juu, oikeassa olet. Liian rankkaa, kun opiskelijana joutuu vastuuseen koko osastosta ja sen lisäksi vielä sijaisista ja toisista opiskelijoista. Sama peli jatkuu päivästä toiseen. Tämä vaikuttaa aika lailla painajaiselta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike