Oppimispäiväkirja 5: Seinä

Osastollani henkilöstön vaihtuvuus on suurta, kiire jatkuvaa, epäselvyydet, epätietoisuus ja epämukavuus jokapäiväistä. Olen odottanut, että tilanne vakiintuisi, saisi muotoja, rutiineja, aikatauluun löysää. Kaikki odotukseni ovat olleet turhia. Hoitotiimimme on hajanainen, ilman yhteistä aikaa tai sovittuja työtapoja. Työkaverini viestittävät väsymyksestä, kiireestä ja sekaannuksista. He ovat turhautuneita työvuoroepäselvyyksiin, sijaismenettelyyn, esimiestyöhön.. Asukkaat valittavat viivästyksistä, huonosta informaatiosta, unohduksista, vaihtuvista hoitajista sekä hoitamattomista asioista.

Olen itse yrittänyt keskittyä perustyöhöni, mutta sitäkin haittaa kireä aikataulu ja vastuukysymysten epäselvyys. Useissa tilanteissa olen toiminut itsenäisesti, vaikka periaatteessa olisin tarvinnut ohjaajan tai toisen hoitajan avukseni. Olen nostanut vuoteeseen, kääntänyt ja hoitanut yksin kahden autettavia asukkaita. Olen  myös hieman vastentahtoisesti jakanut annosteltuja lääkkeitä. Ainoa, mihin en ole vielä suostunut on pistäminen. Ohjaajani kanssa en ole työskennellyt yhtään päivää kolmeen viikkoon.

Minua ei henkilökohtaisesti haittaa pieni kiirekään, mutta asukkaat eivät koe sitä kovinkaan positiivisena. Olen useaan otteeseen kuullut heidän sanovan, että meitä hoitajia on liian vähän. Tiedän, että odottaminen on turhauttavaa, vallankin kun on kysymys sairaista ihmisistä, joiden pitäisi päästä pitkäkseen tai  nukkumaan, syömään, vessaan tai saada puhdas vaippa tai lääkkeet.

Vastassani on seinä tai paremminkin muuri. Asia, jolle en voi mitään. En voi muuttua enemmäksi, en enää nopeammaksi, muuttumatta huonommaksi. Eilen kaadoin kiireessä maitopurkin pöydälle, unohdin jakaa yhden ihmisen lääkkeet ja toisen silmätipat. Lääkkeet menivät 50 minuuttia myöhässä ja silmätipat kolme tuntia myöhässä.

Silti sain vaipanvaihdosta asukkaalta arvosanaksi  10+ ja siirrosta pyörätuoliin 9 :). Sain monta asukasta hyvillä mielin sänkyynsä nukkumaan. Silitin montaa poskea ja selkää. Pitelin montaa kättä. Kuuntelin monet jutut, muutaman itkun ja useat valitukset. Kun illalla lähdin kotiin mietin tuliko kaikki tehtyä. En ollut varma, mutta sen tiedän, että parhaani tein.

Kommentit