Mar-ra-skuuuu!

Marraskuu on mielestäni vuoden ankein kuukausi. Onko moni samaa mieltä? Marraskuu on yleensä näillä leveysasteilla, pimeääkin pimeämpi, kylmä, vetinen, väsyttävä ja lohduton. Voisi poistaa ajankulusta!
Ensi viikolla minulla alkaa ensimmäinen työssäoppimisjakso ja ehkä siitä syystä olen jotenkin normaalia vireämpi. Työpaikkani on minulle täysin uusi maailma, enkä tiedä, mitä minulta odotetaan. Sukellan päätäpahkaa kehitysvammaisten maailmaan. Jännittää!

Olen nähnyt paljon unia "vanhasta alastani", entisistä työnantajistani ja työkavereistani. Ehkä se on jonkinlaista irrottautumista entisistä kuvioista. Viime yönä näin unen, jossa palautin vanhan työpaikkani avaimet työnantajalleni. Se minun pitäisi tehdä oikeastikin. Minulla on edelleen avaimet, vaikka työ päättyi jo kesällä. Kaikenvaralta, jos minua tarvitaan. Näin sovittiin. Oma intoni palata on laimentunut kuukausi kuukaudelta. En koe enää kuuluvani sinne. Olen tuleva lähihoitaja, opiskelija, hermoratahieroja, en enää myyjä. Haluan jättää sen taakseni. Haluan ottaa siitä vain sen opin, minkä olen vuosien mittaan saanut, ihmisten kohtaamisen yksilöinä; ihmisinä.

Marraskuu tulee olemaan käänteentekevä kuukausi. Tiedän, että jotain merkittävää tapahtuu minussa nyt kun lähden työssäoppimiseen. Jotain sellaista, jota koetaan vain kerran, pari elämässä . En tiedä onko se kutsumus, kääntymys vai "ei ainakaan tätä"-kokemus. Tulevat työssäoppimiset ovat kaikki merkittäviä ja uskon, että niiden myötä minulle selviää, mikä on oma polkuni. Vaikka olenkin alustavasti ajatellut suuntautua kuntoutukseen voi sekin vielä muuttua.

 Oi, marraskuu!





Kommentit

  1. Hyvää ja antoisaa työssäoppimisjaksoa! Kehitysvamma-puolella on varmasti hyvin monenlaista paikkaa ja tarvitset hyvinkin paljon kuntouttavaa työotetta. Toivotan onnea!

    Maraskuusta olen samaa mieltä, vuoden ikävin kuukausi. Eikä auta yhtään vaikka mulla on synttäritkin tässä kuussa. Parasta olisi joko lähteä etelän aurinkoon tai sulkeutua vällyjen alle talviunille :)

    VastaaPoista
  2. Täällä on satanna vettä jokapäivä,hyyii:(,tää marraskuu on todellakin synkistä synkin kuukausi,toivottas lunta nyt,ei luvattu sitä pitempään aikaan,voi hiivatti,joulukii tuntuis joululta,kun ois valkoinen maa:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Kynttilän korvike