Mikä oikeasti on tärkeää?

Arkeen juuttuneena emme osaa laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Emme näe tarkoitusta, näemme vain rutiineja, velvollisuuksia ja tottumuksia. Oikeasti tärkeät asiat hukkuvat informaatiotulvaan, uutishuttuun ja sähköisten viihdyttimien tuottamaan ajankuluun. Aikaikkunaa tiivistämällä voi silti saada uuden ulottuvuuden kaikelle tarkoitukselle. Vuosi 2012 on monella tapaan ladattu maailmanlopun teorioilla. Jos kuitenkin ajatellaan, että maailma ei lopu vaan muuttuu toisenlaiseksi, eikä menneeseen voi palata. Onko ensi vuonna mikään niin toisin kuin luullaan? Jos kaikki muuttuisi tai maailma loppuisi, mitä sinä haluaisit saada aikaan tai kokea ennen sitä? Mikä oikeasti on tärkeää?

Kommentit

  1. Perhe on minulle tärkeintä. Heidän turvallisuus ja tulevaisuus. Kai sen eteen nyt ja aina tulee tehtyä parhaansa. Nämä maailmanlopun ennusteet eivät tunnu missään, niitä ollut minun koko
    ikäni!Pian siis viisi vuosikymmentä.

    Tavallista arkea jatkaisin, töistä varmaan jäisin pois. Viettäisin jäljellä olevan ajan perheeni kanssa.

    VastaaPoista
  2. Tillariina, tervetuloa!
    Kumma juttu, mutta minä myös jäisin pois töistä ja yrittäisin vielä tehdä jotain hyödyllistä yhteisen hyvän eteen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike