Toistuva uni:Tehottomat jarrut.

Lujaa menee. Näen tätä unta myös monena versiona. Ajan autoa ja vauhti on kova. Yritän jarruttaa, kääntyä, ohjata ja mitään ei tapahdu. Viime yönä näin unta, jossa ajoin autoa aivan tikkutiheässä hernerokkasumussa, mies ja kissa kyydissä. En nähnyt metriäkään eteeni ja vauhtia oli paljon. Jossain vaiheessa oli pakko sanoa, että nyt pysähdytään. Jarrutin, eikä mitään tapahtunut. Poljin jarrua niin, että se tuntui menevän lattiasta läpi ja vihdoin vauhti alkoi vähän hiljentyä. Pelkäsin koko ajan, että joku ajaa perääni tai että osun itse johonkin. Vauhdin hiljentyessä palautui myös näkyvyys ja sain viime hetkessä ohjattua auton pienelle levennykselle. Hurjasti jarrua polkien auto pysähtyi vain muutaman sentin ladon seinästä.

 Pölähdimme sumusta pieneen ja hiljaiseen ranskalaiseen kylään. Asukkaat ihmettelivät saapumistamme ja kertoivat, että kannattaisi jatkaa seuraavaan tai palata edelliseen kylään. Täällä ei tapahtuisi mitään. Päätimme kuitenkin jäädä ja ystävällisesti meitä ohjattiin pysäköimään uudelleen vinoparkkiin tien sivuun.. ettei toisten ladon seiniin jäisi jälkiä. Siirsin autoa ja lähdimme etsimään kylältä jotain syötävää. 

Tehdäänkö siis exit ranskalaiseen cittaslow-kaupunkiin. Sopii mulle jos vaan jarrut toimii!

Kommentit