tiistai 18. joulukuuta 2012

Onnenpyörä

Luen silloin tällöin tarot-kortteja. Eilen sisarelleni katsomani kortit sisälsivät onnenpyörä ja kohtalo-kortiksikin kutsutun kortin. Kirjoitin kortista seuraavan luonnehdinnan:

"Kaikki riippuu kohtalon pyörän asennosta. Kaikella on syklinsä ajanpyörässä. Kortissa on onnenpyörä, joka kuvaa sitä, että jonkun alku voi olla myös jonkun loppu. Mikään ei ole silti lopullista ja pyörä pyörii. Kortin viesti on se, että muutos tulee tapahtumaan ja se tapahtuu melko pian. Yleensä muutos on huonosta hyvään tai päinvastoin. Muista, että mikään huono aika ei kestä ikuisesti. Muutosta ei voi estää. Kontrolloinnista ei ole nyt apua. On vain annettava mennä ja asioiden tapahtua omalla painollaan. Onnenpyörässä huimaa, mutta on parempi pysyä vaan kyydissä."

Ja tänään on tunne, että olen itse tuossa kohtalon pyörässä pyörimässä, silmissä vilistää, enkä tiedä voinko itse enää vaikuttaa mitenkään tapahtumien kulkuun. Kiire on ja kaikkea pitäisi ehtiä vielä tekemään. Palautin juuri viime tipassa tutkintotilaisuuden suunnitelman ja tänään iltapäivällä on arviointitilaisuus. Kävi miten kävi. Sen jälkeen lähden joululomille: Pakkaan laukkuni, ajamme Helsinkiin ja nousemme koneeseen. Heippa hanget ja nietokset.. vähäksi aikaa.

Toivottavasti onnenpyöräni ei pudota minua kyydistä. Koen, että kaikki on mennyt hyvin jo jonkin aikaa. Uskon hyvän onneni johtuvan oikeista valinnoista. Toivon, että näin  on asianlaita. 

                                       Rauhallista joulua kaikille! Pyörimisliikkeestä huolimatta..



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Luonnonmukainen?

Katsoin Erilaiset äidit sarjasta jakson, jossa lasta odottava pari oli päättänyt synnyttää lapsen kotona, ilman kätilöä, lääkäriä tai muuta ammattiapua. Pari syö luonnonmukaista raakaravintoa ja superfoodia, juo lähdevettä ja kammoksuu  sairaalassa synnyttämistä, kivunlievittämistä, vauvojen rokotusohjelmaa, kertakäyttövaippoja, antibiottikuureja, prosessoitua ruokaa, amalgamipaikkoja...
http://www.katsomo.fi/?progId=156789

Juu, kaikki ihan hyviä ideoina, mutta en ymmärrä sitä miksi kaikki tieto pitää lukea netistä ja kirjosta. Pitääkö ostaa ruokaa, joka tuotetaan jossain Andien rinteillä, kuivataan, jauhetaan puruksi ja rahdataan Suomeen. Eikö meillä kotimaassa ole ruokaa, joka kelpaisi syötäväksi? Eikö meillä ole puhdasta metsää ja luontoa? Eikö meillä ole perinnetietoa, jonka pohjalta voisi synnyttää lapsensa ja kasvattaa ruokansa? Miksi kaiken tiedon pitää tulla jostain muualta?

 Miksi synnyttämiseen tarvitaan muovinen synnytysallas, homeopaattisia rohtoja, sata kirjaa ja liuta erilaisia tarvikkeita ja varusteita, jotka kaikki ostetaan alan liikeestä ennen h- hetkeä. En ymmärrä miten tämä kaikki ostaminen mahtuu luonnonmukaisen perheen pirtaan kun Suomessa on useita kanavia joiden kautta voi lainata, vuokrata, vaihtaa tai ostaa käytettynä tavaraa. Mietin, että mihin kaikki se tavara laitetaan kun vauva on syntynyt?

Onko luonnonmukainen sitä, että kielletään kaikki nykyteknologian saavutukset ja muutetaan takaisin kallionkoloihin ja savimajoihin? Vai onko se sitä, että jauhetaan kaikki ruoka jauhoksi ja pyöräytetään siitä sähkövehkeellä smoothie? Omia aivojakin saa käyttää.

Jos laittaa sanan luonnonmukainen hakusanaksi Googleen löytyy sieltä valtava määrä mainoksia. Luonnonmukainen myy! Ja tähän lankaan menee moni urbaani hipster.

Superfoodia takapihalta

lauantai 8. joulukuuta 2012

Tähtiä ja tunnelmaa

Pieni luvunotto kotona. Ensi viikolla tutkintoviikko ja lauantaina tentti vitamiineista ja hivenaineista. Seuraavana maanantaina lukukauden viimeinen koulupäivä ja tiistaina iltapäivällä tutkintotilaisuuden arviointi. Sitten joululomille! Jotain täytyy tehdä lukujen lomassa ja mikäpä mukavampaa kuin tapetista väsätyt paperitähdet.

Pieni öljylyhty ja vetolaatikko ovat löytöjä pikaiselta kirppiskäynniltä. Punavalko pilkulliset makeisvuoat ja paperit jäivät väkisin käsiin Tiimarista.
Paperitähtien ohje: http://annekata.com/2010/11/tutorial-super-simple-paper-stars/


torstai 29. marraskuuta 2012

Tutkintotilaisuuden toteuttamissuunnitelma

Otsikon mukainen lausuma on saanut miltei kirosanan maineen. Omalta kohdaltani kyseinen nivaska on oltava valmiina huomenna tai lähetän sen eteenpäin keskeneräisenä. Kypsyminen on sillä tasolla, että toivon koko hässäkän olevan jo ohi. Ehkä se sitten ensi keväänä käy jo helpommin. Työharjoittelusta tai työssäoppimisesta kuten sitä hienosti kutsutaan olen tykännyt kovasti ja oppinut omasta mielestäni paljon.. Myös työn vähemmmän mukavista puolista. Yövuoro vaati tottumattomalta muutaman päivän korjausliikkeen vuorokausirytmiin. Tosin varmasti tietäisin jo paremmin toisella, kolmannella ja sitä seuraavalla kerralla, etten enää nukkuisi onneni ohi koko seuraavaa päivää.

Siinä määrin stressaavaa oppiminen ja kaikki uusi on ollut, että olen syönyt tämän viikon särkylääkkeitä kourakaupalla jäätyneeseen niskaan ja särkevään kupoliin. Huulessa kukoistaa komea herpesrupi ja silmänaluset näyttävät muutaman kymmenen litran jätesäkeiltä. Tulin hetki sitten iltavuorosta ja olen viikonlopun ympäriinsä töissä. Huomenna vapaapäivä ja tuon suunnitelman valmistumispäivä. PAKKO OLLA!

Olen asukkaiden suosiossa ja minua pyydetään apuun monessa asiassa. Lieneekö uutuudenviehätystä? Tänään yksikin asukas seurasi pitkään sivusta kun touhusin toisten asukkaiden kanssa ja sanoi lopulta minulle: Olet kyllä tosi mukava! Sanoin hänelle, että: Kiitos, kiva kuulla! Ja mukava olet sinäkin! Minusta kaikki asukkaat ovat ihania, rakkaita ja hurmaavia. Ikävä kyllä en voi sanoa samaa kaikista työkavereistani. Oma ohjaajani on onneksi ihana, lämmin, rohkaiseva ja lähes loputtoman kärsivällinen. Taidan tirauttaa kyyneleen tai pari kun jään pois kahden viikon kuluttua.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Työssäoppimisjaksolla

Ensimmäinen viikko työssäoppimista meneillään. Olen harjoittelemassa kehitysvammaisten aikuisten asumisyksikössä. Koska hoitoala on minulle uutta, suunnilleen kaikki on uutta. Olen välillä todella "kädetön" koska täällä ei aina pelkkä maalaisjärki riitä. Muutamassa päivässä olen oppinut, että monessa hommassa on hyvä vetää ensin suojakäsineet käsiin, käyttää  pesulappua, klooripesuainetta, käsidesiä ja vettä ja saippuaa. Ei sentään klooripesua asiakkaisiin. Jokainen asukki on yksilö, jonka omia juttuja on syytä kunnioittaa.

Työtä on kolmessa vuorossa ja niistä jokaisessa hihassa, kaulassa, käsivarressa tai housunpuntissa "roikkuu" joku, jolla asiaa, kysyttävää tai muuten vaan halu olla lähellä. Jokainen on ihana, sympaattinen, hauska, rakastettava omalla tavallaan. Oma puutteeni on epäselvän puheen ymmärtämisessä, pitää kysyä ja kysyä, aina uudelleen: Sano vielä, en saanut selvää. Jokaisella on myös oma tapansa puhua, mutista, myöntää tai kieltää ja sen ymmärtämiseen menee aikaa. Tiesin tämän tulkinta-asian olevan suurin haaste jo ennen työssäoppimisjakson alkua, mutta on vaikea päästä eroon turhautumisen tunteesta, kun ei vaan hahmota toisen sanomaa. Onneksi on vielä runsaasti aikaa edessä, paljon uusia kokemuksia ja haasteita.

Olen ollut iltaisin väsynyt, mutta silti eilen illalla nukahtamiseen meni pari tuntia. Ajatukset askartelivat päivän tapahtumissa. Luulen, että tänään väsymys vie voiton. Ensi viikolla on ensimmäinen yövuoro. Saapa nähdä miten siitä selviän.




tiistai 6. marraskuuta 2012

Mar-ra-skuuuu!

Marraskuu on mielestäni vuoden ankein kuukausi. Onko moni samaa mieltä? Marraskuu on yleensä näillä leveysasteilla, pimeääkin pimeämpi, kylmä, vetinen, väsyttävä ja lohduton. Voisi poistaa ajankulusta!
Ensi viikolla minulla alkaa ensimmäinen työssäoppimisjakso ja ehkä siitä syystä olen jotenkin normaalia vireämpi. Työpaikkani on minulle täysin uusi maailma, enkä tiedä, mitä minulta odotetaan. Sukellan päätäpahkaa kehitysvammaisten maailmaan. Jännittää!

Olen nähnyt paljon unia "vanhasta alastani", entisistä työnantajistani ja työkavereistani. Ehkä se on jonkinlaista irrottautumista entisistä kuvioista. Viime yönä näin unen, jossa palautin vanhan työpaikkani avaimet työnantajalleni. Se minun pitäisi tehdä oikeastikin. Minulla on edelleen avaimet, vaikka työ päättyi jo kesällä. Kaikenvaralta, jos minua tarvitaan. Näin sovittiin. Oma intoni palata on laimentunut kuukausi kuukaudelta. En koe enää kuuluvani sinne. Olen tuleva lähihoitaja, opiskelija, hermoratahieroja, en enää myyjä. Haluan jättää sen taakseni. Haluan ottaa siitä vain sen opin, minkä olen vuosien mittaan saanut, ihmisten kohtaamisen yksilöinä; ihmisinä.

Marraskuu tulee olemaan käänteentekevä kuukausi. Tiedän, että jotain merkittävää tapahtuu minussa nyt kun lähden työssäoppimiseen. Jotain sellaista, jota koetaan vain kerran, pari elämässä . En tiedä onko se kutsumus, kääntymys vai "ei ainakaan tätä"-kokemus. Tulevat työssäoppimiset ovat kaikki merkittäviä ja uskon, että niiden myötä minulle selviää, mikä on oma polkuni. Vaikka olenkin alustavasti ajatellut suuntautua kuntoutukseen voi sekin vielä muuttua.

 Oi, marraskuu!





sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kuka valitsee uutisesi?

Oletko huomannut, että vaikka meillä on monta tv-kanavaa ja monet uutiset, aiheet ovat yleensä samat? Iltauutisten pääotsikot noudattavat jourukellomentaliteettia, jossa yhden kertoma uutinen on kohta jo toisenkin kertoma totuus. Tutkimustuloksia koskevat uutiset ovat niitä, jotka ovat yleisimmin ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi juuri käytyjen vaalien tulos oli toisen mielestä tappio ja toisen mielestä voitto, riippuen siitä miten tulosta tulkitaan.

Olen miettinyt monesti, mitä kerrotaan niissä uutisissa, jotka eivät ylitä uutiskynnystä. Uutiseksi pääsee vain jos on tarpeeksi kiinnostava, viihdyttävä, yleisen mielipiteen mukainen ja mediaseksikäs. Kuka päättää mitä meille kerrotaan ja mistä näkökulmasta? Useinkin tuntuu, että uutiset tulevat yhdestä tuutista, jonka valtavirtaa miellyttyävä tyyli tehdä uutisia muuttaa kaiken viihteelliseksi uutismössöksi.

Viime keväänä Yhdysvalloissa alkanut Occupy Wall Street- liike oli netissä amerikkalaisilla sivustoilla hyvinkin esillä, mutta Suomessa uutislähetykset eivät siitä paljoa kertoneet. Liikehdintä jatkui muutaman kuukauden ja mielenosoituksiin osallistui satojatuhansia ihmisiä. Mielenosoitusten hajottamiseen poliisi käytti paikoin hyvinkin ylimitoitettuja keinoja. Näistäkään asioista ei meillä uutisissa kerrottu. Samantyyppisiä aiheita, jossa ruohonjuuritason ihmiset saavat aikaa tuhansien ihmisten liikehdinnän, ei yleensä uutisiin pääse. Onko uutisissa käsitelty aikapankkia, omavaraisuutta, vaihtoehtoista valuuttaa, vapaaehtoistoimintaa, leppoistamista, resurssipohjaista taloutta, Degrowth-liikettä tai Green Care- terapiaa?

Toivottavasti tulevaisuuden uutiset eivät näytä tältä:
Idiocracy news


perjantai 26. lokakuuta 2012

torstai 18. lokakuuta 2012

Työhuone uusiksi



 Sohvan päällystäminen on vielä edessä..



Sisustustavarat on kaiveltu omista kaapeista tai ostettu kirpputoreilta, halvalla.
Tapettien vaihtoa harkitsen myös vakavasti. Suunnittelijani on tuonut minulle muutamia mallipaloja ja tykkään niistä kyllä kovasti. Puunväriset kaapin ja ullakon ovi (näkyvät peilistä) on tarkoitus lumota vielä pois näkyvistä, mutta olen jo nyt muutoksesta enemmän kuin iloissani.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Änkyröintiä vai oppimisen riemua?

Vajaan kuukauden päästä olen opinnoissani vaiheessa, jossa alkaa ensimmäinen työssäoppimisjakso. Tuntuu pelottavalta, uudelta ja virkistävältäkin. Olen alalla täysi ummikko ja pelko liittyy juuri omaan osaamattomuuteen. Miten osaan suhtautua, olla aktiivinen, korrekti ja luottamuksen arvoinen. Uutta on myös tutkintotilaisuus ja siihen valmistuminen.

Tutkintotilaisuussuunnitelma on vielä minulle aivan hepreaa ja niin se tuntuu olevan lähes kaikille opiskelutovereillenikin. Eilen meillä oli infotilaisuus liittyen työssäoppimisen aikana tehtäviin kirjallisiin dokumentteihin. Tilaisuuden jälkeen seisoimme hämmentyneinä ringissä koulun pihalla. Onneksi olimme kaikki yhtä ymmyrkäisinä siitä, mitä tuleman pitää. "Päivä kerrallaan", tuntuu olevan nyt aika monella mottona.

Selailin nettiä löytääkseni jotain apua tutkintotilaisuussuunnitelman tekoon, mutta löysin vain lisää hämmentyneitä kysymyksiä opiskelijoilta. Yhtäkään mallia eli aukikirjoitettua tutkintosuunnitelmaa en löytänyt. Varsinainen valtionsalaisuus siis on kyseessä! Jatkamme änkyröintiä ja yritämme valmistautua henkisesti tulevaan koitokseen.

torstai 27. syyskuuta 2012

Tylsä päivä

Oli tylsää, joten piti keksiä jotain...muutakin kuin läksyjen lukemista.

 
 Tässä vaiheessa laitoin uunin päälle.. ja PAM, uunista pamahti lamppu. Olipa kivaa sitten taskulampun kanssa tiirailla uuniin..

 Vähän jännitti osaako sitä rypytystä enää tehdä kun on joskus talouskoulussa 20v.sitten näitä tehnyt.

 Reilusti täytettä.. ja hyvinhän se meni, ihan niinkuin eilen viimeksi olisi rypyttänyt..

 Jauhoja pellille ja piirakat perään. Huono juttu vaan, että uunini on tosi huono ja paistoaika venyi ja väri jäi vaaleaksi, vaikka yritin käyttää myös grillivastusta. Paistuivat kuitenkin!

 Runsas täytteen käyttö kostautui ja täyte loppui kesken. Tein pika-pikaa perunamuusia jauheesta ja viimeisellä pellillä olikin sitten perunapiirakoita. Itseasiassa perunapiirakat olivat TOSI HYVIÄ!

Satsista tuli 40 kpl piirakoita. Osa meni suoraan pakastimeen. Mukavasti se päivä siinä meni..
Ohje täältä: Hellapoliisi, karjalanpiirakat


perjantai 21. syyskuuta 2012

Auringot

Loppukesän auringot. Toin ihan sisälle asti kun palelevat tuolla ulkona. Lovely, isn't it?

torstai 13. syyskuuta 2012

Uusille urille

Haparoidessani kohti uutta uraani, otin alkuun rokotuksen parsinneulalla ja luin Kaarina Davisin Rankka kutsumus-kirjan. Oh-hoh! Mihin sitä onkaan päätään työntämässä. Työ itsessään on rankkaa sen tiedän jo entuudestaan, mutta kirjassa kuvataan lohduttomasti työyhteisön hierarkkista nokkimisjärjestelmää, kuuroja esimiehiä, ylimielisiä lääkäreitä, joustamattomia työvuorolistoja, jatkuvasti kasvavia vaatimuksia sekä uuvuttavaa määrää harjoittelijoita, säästövaatimuksia ja uusia sääntöjä.

Olen Kaarinan kanssa samaa mieltä siitä, että hoitajiksi valikoituu kutsumustyötä tekeviä, kilttejä, empaattisia ihmisiä,  joiden on vaikea sanoa "Ei" kun kyseessä on potilaiden hyvinvointi tai lojaalisuus työkavereita ja yhteisöä kohtaan. Kuitenkin jatkuvuuden kannalta olisi enemmän kuin järkevää painottaa hoitoalan opiskelijoille omien rajojen asettamisen tärkeyttä ja omasta jaksamisesta huolehtimista.

On järkevämpää tarvittaessa olla vähän hankala ja vaativa kuin pitää itseään heittopussina ja polttaa itsensä loppuun muutamassa vuodessa. Tiedän itse kuuluvani näihin kiltteihin, joustaviin ja uhrautuviin tyyppeihin, jotka raahaavat itsensä vuoro vuoron jälkeen töihin vaikka ryömien, pää kainalossa.

 Yritän kuunnella herkällä korvalla opettajiani: Sanotaanko jotain työsuhdeasioista,  työajoista, vuorolistoista , vapaapäivista, lomista. Valmennetaanko työyhteisön nokkimisjärjestelmän varalle. Opetetaanko sanomaan: " Ei, minulle ei sovi." "Ei, minulla ei ole aikaa." "Ei, minä tarvitsen vapaapäivän/ ruokatauon/kahvitauon/loman/lepohetken."

Harjoittelen mielessäni: "Ei, ei ei." "Ei, ei, ei." Oman etuni nimissä, ei.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Potager horror show

Olen menossa katsomaan olisiko potager-puutarhassani kypsynyt kurkkuja tai kesäkurpitsoita. Kevyin mielin ja askelin kuljen sorakäytävää kohti puisia kasvilaatikoita. Äkkiä hoksaan, että kaikki ei ollut kunnossa. Nurmikolla retkottaa raato. Ällöttävää! Lajista ole varma, mutta minusta se näyttää ROTALTA. Ok, ehkä pieneltä rotalta. Vaikeatahan sitä on tunnistaa jos kaverilla ei ole päätä ja suolet tursuavat permannolle. Olisitte ehkä halunneet kuvan? Ehkä ette.

Hämmennyksessäni menen kuitenkin tarkistamaan kasvilaatikoita ja kerään kypsyneet kasvikset koriin. Pälyilen raatoa. Kärpäset surisivat sen ympärillä. Siitä pilkistää vähän punaista ja lihan väristä höttöä ruohikon seasta. Hyi, en saata katsoa kovin tarkkaan. Näen, että sillä oli melko pitkä vähän rottamainen häntä ja ihan hetken mietin, että nostaisin otusta hännästä, mutta ei, suolet voisivat roikkua ikävästi. Tulen siinä peranneeksi sorakäytävän reunoilta ryöppyävät heinät kerätessäni rohkeutta raadon siirtoon. Haen pienen lapion, heitän tukun heinää raadon päälle ja suuntaan lapion tarkkaan otuksen ehjästä päästä raadon alle. Hii-op! Heinä otuksen päällä on ihan vain sitä varten, ettei minun tarvitse katsoa sen puuttuvaa päätä ja ellottavia sisäkaluja. Mihin minä sen nyt pistän, en ainakaan kompostiin. Yök, ajatuskin maatuvasta rotankuvatuksesta minun multani seassa.. Kaivan sille pienen kuopan tontin laidalle tupsautan raadon sinne heinineen päivineen ja lapioin soraa päälle. Palaan potageriin ja huomaan epämääräisen lihapalan jääneen nurmikolle. Kaivan sen piiloon potagerin sorakäytävään.

Naapuri leikkaa nurmikkoaan ja pysäyttää koneen kohdalleni. Se on kutsu keskustelemaan. Hän kysyy olemmeko säästyneet vesimyyriltä.Heidän pihallaan on kuulemma komeita kekoja. Ahaa! Rottani olikin siis vesimyyrä. Olen jotenkin helpottunut. Olin jo kuvitellut rotan nuuhkimassa kesäkurpitsoitani ja maistelemassa tomaattejani. Pelkkä lajinvaihto tuntuu helpotukselta. Miten inhoankaan rottia! Vesimyyrät syövät kuulemma juuria. Mielessäni kiitän naapurin kissaa kuitenkin siitä, että se on poistanut yhden vesimyyrän naapurin pihalta kaivelemasta. Tosin saaliin jättäminen nurmikolleni ei ole kovin mukava temppu.