Toistuva uni. Laukut pakkaamatta.

Näen tätä samaa unta monenlaisina versioina ja toistona. Mitä se yrittääkään minulle kertoa, en oikein tiedä.
Viime öinen versio: Olen tyttöporukalla jossain koulutus/bile/lomareissulla. Ollaan oltu jo noin viikko ja viimeinen ilta tekee tuloaan. On tulossa jonkun sortin bileet. Valmistaudun huonekaverini kanssa iltaan, käyn suihkussa, pukeudun, laitan hiukset ja meikkaan. Etsin kenkiä sängyn alta ja juma, että siellä on kenkiä, kaikkea talvilenkkareista korkkareihin. Samaan aikaan tulee puhe huomisesta lähdöstä kotiin ja tajuan, että kaikki tavarani ovat pakkaamatta.

Joku sanoo, että nyt pitää kohta lähteä juhlapaikalle. En löydä kenkiäni mistään. Iskee paniikki. Kysyn huonekaverilta koska hän meinaa pakata tavaransa huomista lähtöä varten, Jaa, että on jo pakannut. Omat tavarat ovat sikin sokin ympäri huonetta ja näyttää siltä, että minun on juhlien sijaan jäätävä pakkaamaan. Lähtö kotiin on aikaisin aamulla. Alan sulloa tavaroitani kahteen matkalaukkuun. Minulla on näköjään mukana kaikkea: Patjoja, peittoja, vaatteita, kenkiä, vanhoja vinyylilevyjä, sekin Dion levy, jonka olen myynyt divariin jo 90-luvulla, kameroita, villasukkia... Laukut täyttyvät ja alan etsiä muovipusseja. Joku huutelee, että kyytimme on tullut. Nyt pitäisi lähteä juhliin. En voi. Minun on pakko pakata tavarat. Jään pakkaamaan. Muut lähtevät.

Illan kuluessa hotellihuone muuttuu kesämökiksi, joka on täynnä vanhoja huonekaluja ja vaatteita. Järjestelen lukemattomia hyllyjä ja petaan sänkyjä. Lajittelen roskia säkkeihin ja kerään joukosta omia tavaroitani muovipusseihin. Teen työtä koko yön ja aamulla on lähdön aika. Matkalaukkuni pullottavat ja tajuan etten voi ottaa muovipusseja mukaani, niitä on liikaa. Eikös lentokoneissa ole joku painorajoitus matkatavaroille. (Ahaa, olen siis lentomatkalla.) Tartun pullottaviin matkalaukkuihini ja olen todella huolissani jälkeeni jäävistä tavaroista, siellä on varmasti jotain tärkeää, jossakin noista muovipusseista. On kuitenkin pakko lähteä. Toivottavasti matkustusasiakirjani ovat matkalaukussa.

Tätä samaa: hotelli, laiva yms, pitää lähteä, tavarat pakkaamatta- unta näen jatkuvasti, enkä tajua sen viestiä.

Kommentit

  1. Ööh, pitäiskö mun tehdä testamentti?

    VastaaPoista
  2. Voihan sen testamentinkin tehdä, vaan paremminkin tuo uni ehkä kertoo siitä, että jotain on vielä oppimatta,ettet koe olevasi vielä valmis. Jotain oleellista ja tärkeää tuntuu vielä olevan kesken. Tai kontrollin ulkopuolella. En tiedä, mä näen jatkuvasti unta että jään junasta tai eksyn matkatovereista, hätä on hirveä. Samoin kun etsin uutta kotia, monenmoista röttelöä olen nähnyt, kun vain vähän fiksaa niin kyllä se siitä. Hei en muuten ole nähnyt sitä kodinetsintä unta viimeaikoina.!! Ne taitaa olla vaan unia, vai....

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike